Sisältöjulkaisija

null Uusia muuntohuumeita valvontaan

Uusia muuntohuumeita valvontaan

20.8.2020

Huumausainelain asetukseen huumausaineina pidettävistä aineista, kasveista ja valmisteista (543/2008) lisätään kuusi uutta ainetta. Samaan aikaan huumausainelain asetukseen kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista (1130/2014) poistetaan kolme ainetta. Aineilla ei ole lääkkeellisiä käyttötarkoituksia.

Muuntohuumeiden arvioinnista vastaava Fimea ehdotti nyt valvontaan otetuista aineista yhtä (isotonitatseeni) lisättäväksi huumausaineluetteloon. Aineen haitat on arvioitu Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) toimesta. Fimea arvioi kerättyjen tietojen perusteella, että nopeampi kansallinen luokittelu ennen mahdollisten EU-rajoitusten voimaantuloa on perusteltu.

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) vuoden 1961 yleissopimuksen luetteloihin lisätään kaksi synteettistä fentanyylijohdannaista, ja vuoden 1971 yleissopimuksen luetteloihin katinoni ja neljä synteettistä kannabinoidia. Synteettisistä kannabinoideista kaksi oli jo EU:ssa (myös Suomessa) valvonnassa huumausaineina.

Valtioneuvoston asetuksien muutokset tulevat voimaan 21. syyskuuta 2020.

Muutokset huumausaineluetteloon

Huumausaineina valvotaan jatkossa seuraavia uusia aineita:

  • Krotonyylifentanyyli
  • Valeryylifentanyyli
  • ADB-FUBINACA
  • FUB-AMB (MMB-FUBINACA, AMB-FUBINACA)
  •  N-Etyylinorpentyloni (efyloni) ja
  •  Isotonitatseeni

Lisäksi asetuksessa on kaksi synteettistä kannabinoidia, ADB-CHMINACA ja CUMYL-4CN-BINACA, jotka on jo eurooppalaisen järjestelmän puitteissa arvioitu sellaisiksi, että ne edellyttävät valvontaa huumausaineina, poistetaan liitteestä III ja lisätään liitteeseen II.

  • ADB-CHMINACA (MAB-CHMINACA)
  • CUMYL-4CN-BINACA

Muutokset kuluttajamarkkinoilta kiellettyjen psykoaktiivisten aineiden luetteloon

Asetuksesta (1130/2014) poistetaan edellä huumausaineluokittelun saaneet ADB-FUBINACA, FUB-AMB ja efyloni.

Huumausainelain tavoitteena on huumausaineiden laittoman Suomeen tuonnin, Suomesta viennin, valmistuksen, levittämisen ja käytön ehkäiseminen sekä muiden huumaantumistarkoituksessa käytettävien aineiden aiheuttamien terveysriskien vähentäminen.

Voimakkaat synteettiset opioidit ja synteettiset kannabinoidit ovat aiheuttaneet vakavia haittoja eri puolilla maailmaa eikä niillä ole tunnettuja lääkkeellisiä tai teollisia käyttötarkoituksia. Tämän vuoksi niiden valmistusta ja kauppaa halutaan rajoittaa.

Luokiteltaessa aine huumausaineeksi tulee kielletyksi sen valmistus, tuonti, vienti, kuljetus, kauttakuljetus, jakelu, kauppa, käsittely, hallussapito ja käyttö ja vain tietyissä tapauksissa ja luvanvaraisena sallituksi. Huumausainelain ja huumausaineiden lähtöaineita koskevien asetusten mukaisia lupia myöntää Fimea.

Lue lisää

Valtioneuvoston yleisistunto 20.8.2020

Huumausainepolitiikka (STM)

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA)

Lisätietoja antaa

  • Katja Pihlainen, ylitarkastaja, p. 029 552 3241
  • Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi.