Uutiset-näyttösivun murupolku

Koronan kotitestit ovat tulossa myyntiin Suomessa

27.4.2021

Vallitseva koronavirusepidemia Suomessa ja maailmalla on tuonut terveysteknologian alalle lukuisia uusia toimijoita ja tuotteita. Esimerkiksi koronaviruksen testaukseen tarkoitettujen pikatestien määrä on kasvanut markkinoilla räjähdysmäisesti. Erityisesti verkkokaupassa kuluttajille on tarjolla laadultaan kyseenalaisia sekä kotikäyttöön täysin soveltumattomia testejä.

Fimean rekisterissä on kaksi ilmoitusta eurooppalaiset vaatimukset täyttävien kotitestien tuonnista ja myynnistä Suomessa. Testit on valmistettu Kiinassa ja Sveitsissä. Testeistä toinen on antigeenitunnistukseen perustuva ja toinen vasta-ainetesti. Kyseisten testien myynti kuluttajille on Suomessa sallittua ja niiden myynti on alkamassa apteekeissa ja vähittäiskaupassa.

Oireisen mentävä myös terveydenhuollon ammattilaisen testiin

Kuluttajille tarkoitettuja testejä on kahta päätyyppiä: antigeenitunnistukseen perustuvia sekä vasta-ainetestejä. Antigeenitestit on tarkoitettu akuutin ja oireisen koronatartunnan toteamiseen noin ensimmäisten seitsemän päivän aikana oireiden ilmaantumisesta. Vasta-ainetestit havaitsevat vasta-aineet, joita elimistö muodostaa koronavirusta vastaan 1-3 viikon kuluttua tartunnasta. Ne eivät siis havaitse suoraan itse virusta.

Mikäli harkitset kotitestin ostoa, on testin valinnan yhteydessä syytä lukea huolella tuotteen pakkausmerkinnät ja valita ”itsetestaukseen” merkinnöillä varustettu CE-merkitty testi. Myös oikean testityypin valinta on olennaista. Lisätietoja koronan kotitesteistä kuluttajille löytyy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilta.

Fimea muistuttaa, että kotitestin tulosten perusteella ei tehdä hoitopäätöksiä, eikä vapauteta tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä tai karanteenista. Oireisen tulee kotitestin tuloksesta riippumatta mennä terveydenhuollon ammattilaisen testattavaksi.

Tietoa ja neuvontaa alan toimijoille

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea tarjoaa tietoa ja neuvontaa alan toimijoille sekä muistuttaa COVID-19-testejä koskevista lääkinnällisten laitteiden lainsäädäntöön liittyvistä vaatimuksista ja tuotteiden asianmukaisesta markkinoinnista. Lisätietoja testien jakelua ja maahantuontia suunnitteleville löytyy Fimean verkkosivuilta.

Lue lisää:

Tietoa koronan kotitesteistä kuluttajille (THL:n verkkosivut)

Tietoa testien jakelusta ja maahantuonnista Fimean verkkosivuilla

Lisätietoja antaa

  • Hanna Valo, ylitarkastaja, p. 029 522 3204
  • Nelli Karhu, ylitarkastaja, p. 029 522 3276
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike