Asset Publisher
STM rajoittaa astmalääkkeiden toimittamista saatavuuden turvaamiseksi
Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt valmiuslain 87§:n nojalla rajoittaa astman hoitoon käytettävien salbutamolivalmisteiden toimittamista. Lääkeaineiden myynnin ja toimittamisen rajoituksien tavoitteena on varmistaa lääkkeiden saatavuus tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti kaikille potilaille koko Suomessa.
Apteekista saa toimittaa kerralla enintään kuukauden hoitoaikaa vastaavan määrän salbutamolivalmisteita (ATC-koodi R03AC02). Toimitettava määrä ei saa ylittää lääkemääräyksessä jäljellä olevaa määrää. Määräys koskee edellä mainitun ATC-ryhmän kaikkia pakkauksia ja päätös on voimassa 13. toukokuuta 2020 asti. Rajoitusten avulla turvataan valmisteiden riittävyys ja lääkehoidon jatkuvuus kaikille, myös niille, jotka tarvitsevat valmisteita pitkäaikaisesti.
Vaikka lääkkeiden saatavuus on yleisesti ottaen Suomessa tällä hetkellä melko hyvällä tasolla, Covid 19 -viruksen leviäminen on johtanut siihen, että kuluttajien lääkkeiden tavanomainen tarve on epidemian vuoksi kasvanut tietyissä lääkeryhmissä. Lisäksi Covid 19 -viruksen leviäminen on aiheuttanut lääkkeiden käyttäjien keskuudessa lääkevalmisteiden epätarkoituksenmukaista hankkimista. Suuria kotivarastoja ei pidä koronaviruksen aiheuttamassa erikoistilanteessakaan hankkia varmuuden vuoksi. Näin vältämme kysyntäpiikkejä ja valmisteita saavat kaikki niitä tarvitsevat.
STM on jatkanut myös aiempaa päätöstään turvaamaan lääkevalmisteiden saatavuutta
Sosiaali- ja terveysministeriö antaman päätöksen mukaisesti apteekkien tulee välttää tarpeettoman suurien lääketilausten tekemistä lääketukkukaupoille hetkellisistä kysyntäpiikeistä huolimatta. Fimea valvoo pandemian aikana tehostetusti apteekkien tilauksia lääketukkukaupoista.
Kaikki lääkejakeluketjun toimijat työskentelevät jatkuvasti ja tiiviissä yhteistyössä, jotta lääkkeiden saatavuus saadaan turvattua poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta.
Lue lisää:
STM tiedote 9.4.2020 päätöksineen
Ohje apteekissa asioimiseen pandemian aikana (Kantapalvelut)
Lisätietoja:
Pirjo Rosenberg, jaostopäällikkö, yliproviisori, p. 029 522 3246
Eeva Leinonen, yksikön päällikkö, p. 029 522 3220
Timo Mauriala, yksikön päällikkö, p. 029 522 3214
Johanna Nystedt, johtaja, p. 029 522 3210
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi
ATC-ryhmän (R03AC02) kaupan olevat lääkevalmisteet:
Myyntiluvan haltija: Teva
Airomir 0,1 mg/annos, inhalaatiosumute, suspensio, 200 annosta
Airomir Autohaler 0,1 mg/annos, inhalaatiosumute, suspensio, 200 annosta
Myyntiluvan haltija: Orion
Buventol Easyhaler 100 mikrog/annos, inhalaatiojauhe, 200 annosta
Buventol Easyhaler 200 mikrog/annos, inhalaatiojauhe, 60 ja 200 annosta
Myyntiluvan haltija: GlaxoSmithKline
Ventoline Diskus 200 mikrog/annos, inhalaatiojauhe, annosteltu, 60 annosta
Ventoline Evohaler 0,1 mg/annos, inhalaatiosumute, suspensio, 200 annosta
Ventoline 1 mg/ml, sumutinliuos, 20 x 2,5 ml
Ventoline 2 mg/ml, sumutinliuos, 20 x 2,5 m
Ventoline 5 mg/ml, sumutinliuos, 20 ml