Uutiset-näyttösivun murupolku

Uusia muuntohuumeita valvontaan

25.10.2018

Huumausainelain asetukseen huumausaineina pidettävistä aineista, kasveista ja valmisteista (543/2008) lisätään kahdeksan uutta ainetta. Samaan aikaan huumausainelain asetukseen kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista (1130/2014) poistetaan neljä synteettistä kannabinoidia, jotka siirretään valvottavaksi huumausaineena. Aineilla ei ole tiedossa lääkinnällisiä käyttötarkoituksia.

Muuntohuumeiden arvioinnista vastaava Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ehdotti nyt valvontaan otetuista aineista neljää lisättäväksi huumausaineluetteloon. Aineet on raportoitu seurattaviksi Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen (EMCDDA) ylläpitämään varhaisen varoituksen järjestelmään. Järjestelmään lisätään aineet, joiden väärinkäyttöä ja siitä aiheuttavia haittoja havaitaan Euroopassa. Aineet leviävät nopeasti EU:n alueella, joten niiden saaminen valvontaan on tärkeää.  

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) yleissopimuksin otetaan valvontaan kuusi uutta psykoaktiivista ainetta, joista kaksi oli jo Suomessa huumausaineita, ja neljä lisätään huumausaineasetukseen poistaen ne kuluttajamarkkinoilta kiellettyjen psykoaktiivisten aineiden asetuksesta. Lisäksi kaksi ainetta poistetaan kansallisesti luokiteltujen huumausaineiden liitteestä ja lisätään EU:n arviointimenettelyn myötä EU-laajuiseen valvontaan eli asetuksen liitteeseen III.

Valtioneuvoston asetuksien muutokset tulevat voimaan 15. marraskuuta 2018.

Muutokset huumausaineluetteloon

Huumausaineluetteloon liitetyt uudet aineet ovat uusia psykoaktiivisia opioideja ja synteettisiä kannabinoidireseptoriagonisteja:

  • metyylikrotonyylifentanyyli,
  • 4-hydroksibutyyrifentanyyli (4-OH-BF),
  • 4-metoksibutyyrifentanyyli (4-MeO-BF),
  • tiofeenifentanyyli,
  • 5F-MDMB-PINACA,
  • AB-PINACA,
  • UR-144,
  • 5F-PB-22,

Kansallisesti arvioidut aineet ovat synteettisiä opioideja, jotka muistuttavat ominaisuuksiltaan huumausaineeksi luokiteltuja, kipulääkkeinä käytettyjä fentanyyliä ja morfiinia. Uusien valvonnan ulkopuolella olevien fentanyylijohdannaisten saatavuus on lisääntynyt huomattavasti mikä saattaa houkutella väärinkäyttäjiä niiden kokeiluun tai käyttöön. Fentanyylijohdannaiset voivat olla erittäin vaarallisia, koska ne voivat aiheuttaa jo hyvin pieninä annoksina kuolemaan johtavaa hengityksen lamaantumista. Riskit kasvavat, kun koostumukseltaan tuntemattomien tuotteiden tarkka annostelu on epäluotettavaa. Suomen huumausaineluetteloon lisättävistä fentanyylijohdannaisista suurinta osaa ei ole toistaiseksi havaittu Suomessa.

Luokiteltavat synteettiset kannabinoidireseptoriagonistit ovat aiheuttaneet paljon haittoja erityisesti muissa maissa. Nämä neljä Suomen huumausaineluetteloon lisättävää uutta ainetta sekä jo valvonnassa ollut AB-CHMINACA sekä amfetamiinin kaltainen 4-fluoriamfetamiini päätettiin maaliskuussa ottaa kansainväliseen valvontaan YK:n yleissopimuksin. Tämä päätös astuu nyt voimaan. Asetuksen sisällä siirtyvät kaksi fentanyylijohdannaista on arvioitu eurooppalaisen järjestelmän puitteissa sellaisiksi, että ne edellyttävät EU-tason valvontaa huumausaineina. Näin ollen syklopropyylifentanyyli ja ja metoksiasetyylifentanyyli, jotka lisättiin kansalliseen valvontaan vuosi sitten siirtyvät tässä yhteydessä asetuksen liitteestä IV liitteeseen III.

Huumausainelain tavoitteena on huumausaineiden laittoman Suomeen tuonnin, Suomesta viennin, valmistuksen, levittämisen ja käytön ehkäiseminen sekä muiden huumaantumistarkoituksessa käytettävien aineiden aiheuttamien terveysriskien vähentäminen. Luokiteltaessa aine huumausaineeksi tulee kielletyksi sen valmistus, tuonti, vienti, kuljetus, kauttakuljetus, jakelu, kauppa, käsittely, hallussapito ja käyttö ja vain tietyissä tapauksissa ja luvanvaraisena sallituksi. Huumausainelain ja lähtöaineita koskevien asetusten mukaisia lupia myöntää Fimea.

Lue lisää:

Valtioneuvoston yleisistunto 25.10.2018

Huumausainepolitiikka

Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus (EMCDDA)

Valtioneuvoston asetus huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista 543/2008 (Finlex)

Lisätietoja antaa

  • Katja Pihlainen, ylitarkastaja, p. 029 552 3241
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike