Uutiset-näyttösivun murupolku

Uuden veripalvelutoimintaa koskevan määräyksen valmistelu on käynnistynyt

1.2.2013

Uuden veripalvelutoimintaa koskevan määräyksen valmistelu on käynnistynyt

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on käynnistänyt valmistelun veripalvelutoimintaa koskevien määräysten uudistamiseksi.



Uudessa määräyksessä säädetään veren ja sen osien teknisistä laatu- ja turvallisuusvaatimuksista sekä veripalvelulaitosten laatujärjestelmästä. Määräyksen kohderyhmänä ovat veripalvelulaitokset ja verikeskukset.



Uudella määräyksellä kumotaan Lääkelaitoksen määräykset 1/2008 ja 2/2008 sekä Fimean määräys 3/2011, joiden voimassaoloajat päättyvät 31.12.2013. Uuden määräyksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2014.



Luonnos uudesta määräyksestä lähetetään lausuntokierrokselle kohderyhmälle ja sidosryhmille myöhemmin tänä vuonna.



Veripalvelulainsäädännön tarkoituksena on varmistaa ihmisessä käytettäväksi tarkoitetun veren ja sen osien laatu ja turvallisuus. Veripalvelutoiminnalla tarkoitetaan ihmisveren ja sen osien luovutusta, tutkimista, käsittelyä, säilytystä, kuljetusta ja jakelua.



Fimea ohjaa ja valvoo veripalvelutoimintaa Suomessa. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot vastaavat verikeskusten ohjauksesta ja valvonnasta.

Lue lisää:

Määräykset 1/2008, 2/2008 ja 3/2011 Fimean verkkosivuilla

Lisätietoa:

Pasi Peltoniemi, ylitarkastaja, p. 029 522 3239

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike