Uutiset-näyttösivun murupolku

Rohdokset kuuluvat jouluun

22.12.2008

Rohdokset kuuluvat jouluun

Kaneli, mausteneilikka, kardemumma ja monet muut tuoksuvat mausteet kuuluvat itsestään selvästi jouluun. Vähemmän tuttua ehkä on, että monia perinteisiä joulumausteita on käytetty pitkään myös lääkinnällisiin tarkoituksiin.

Esimerkiksi sairaanhoitajattarien oppikirjassa vuodelta 1940 ruoansulatuskanavan lääkkeitä käsittelevässä kappaleessa todetaan tavallisilla mausteillamme – sinapilla, pippurilla, turkinpippurilla, inkiväärillä, muskotilla ja humalalla – olevan ruokahalua lisäävää vaikutusta.

Farmasian opiskelijoille tarkoitetussa Suomen farmakopean rohdokset -oppikirjassa vuodelta 1950 jouluun kuuluvien rohdosten käyttötarkoituksia kuvattiin näin:

Inkivääri (Rhizoma zingiberis)

Inkivääriä viljellään juurakonkappaleissa samaan tapaan kuin meillä perunaa. Sato korjataan n. vuoden kuluttua istuttamisesta. Juurakot kuoritaan osittain tai kokonaan ja kuivataan auringossa. Inkivääriä käytetään ruokahalua lisäävänä lääkkeenä, maunparannusaineena ja taloudessa mausteena. Farmakopean inkiväärivalmiste on sirupus zingiberis.

Kaneeli (Cortex cinnamomi cassiae, Cortex cinnamomi ceylanici)

Kassiakaneelia käytetään lääkkeissä maunparannusaineena (corrigens). Ikivanhoista ajoista sitä on käytetty mausteena. Farmakopean kassiakaneelivalmisteita ovat tinctura cinnamomi cassiae sekä tinctura aromatica ja tinctura aurantii composita, joista kahdessa viime mainitussa rohdos on eräänä aineosana. Ceylon-kaneelia käytetään samoin kuin kassiakaneelia. Kun lääkemääräyksellä määrätään cortex cinnamomi’a on aina annettava cortex cinnamomi ceylanici’a.

Mausteneilikka (Flos caryophylli)

Mausteneilikkaa käytetään vatsanlääkkeenä sekä lääkkeiden maunparannusaineena ja taloudessa mausteena. Rohdos on aineosana farmakopean valmisteissa, tinctura aromatica’ssa ja tinctura aurantii composita’ssa. Suuri osa rohdosta käytetään tehtaissa neilikkaöljyn, aetheroleum caryophylli’n eristämiseen. Neilikkaöljyä käytetään antiseptisten ominaisuuksiensa takia suu- ja hammasvesiin.

Aika kuluu ja maailma muuttuu – joulun mauissa perinteisillä rohdoksilla tulee kuitenkin aina olemaan paikkansa.

Lue lisää:

Joulun makuja rohdoksista (TABU 6.2008, 28–31)

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike