Uutiset-näyttösivun murupolku

Ranitidiinia sisältävien valmisteiden arviointi käynnistetty

13.9.2019

Euroopan lääkevirasto EMA aloitti 12. syyskuuta 2019 Euroopan komission pyynnöstä ranitidiinia sisältävien valmisteiden arvioinnin, sillä joidenkin valmisteiden on havaittu sisältävän N-nitrosodimetyylamiini (NDMA)-nimistä epäpuhtautta. Ranitidiinia sisältävien valmisteiden arvioinnin tekee EMA:n Lääkevalmistekomitea (CHMP) ja lopullisen päätöksen asiasta antaa Euroopan komissio.

NDMA on luokiteltu eläinkokeiden perusteella mahdollisesti ihmiselle syöpää aiheuttavaksi aineeksi eli karsinogeeniksi. Sitä on myös joissakin ruoka-aineissa ja vedessä, eikä sen oleteta olevan ihmiselle haitallista hyvin pieninä pitoisuuksina.

Ranitidiini on histamiini-2-reseptorin salpaaja, joka vaikuttaa mahalaukussa sijaitseviin reseptoreihin estäen mahahapon eritystä. Sitä käytetään laajalti hoitamaan ja estämään mahan liikahappoisuudesta aiheutuvia vaivoja, kuten närästystä ja mahahaavaa. Lääkettä on saatavilla itsehoitovalmiste tabletteina ja reseptillä tabletteina, oraaliliuoksena ja pistosmuodossa.

Vuonna 2018 NDMA:ta ja muita nitrosamiiniyhdisteitä löydettiin useista sartaani-ryhmän verenpainelääkkeistä. Tämän takia Euroopan unionissa tehtiin arviointi, jonka seurauksena näille lääkkeille määrättiin tiukat uudet valmistusvaatimukset.

EMA:ssa laaditaan parhaillaan ohjeistusta nitrosamiinien välttämiseksi muissa lääkeryhmissä. EMA jatkaa yhteistyötä kansallisten viranomaisten, Euroopan neuvoston lääkkeiden laatuasioista vastaavan yksikön EDQM:n ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa suojatakseen potilaita ja varmistaakseen nitrosamiinien tehokkaan torjunnan lääkkeissä. Fimea osallistuu asian selvittelyyn yhdessä muiden Euroopan lääkeviranomaisten kanssa.

Lue lisää:

EMAn tiedote 13.9.2019

Lisätietoja antaa

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike