Uutiset-näyttösivun murupolku

Puolet naisista on käyttänyt reseptilääkettä raskauden aikana

7.10.2009

Puolet naisista on käyttänyt reseptilääkettä raskauden aikana

Suomessa lähes puolet raskaana olevista naisista on käyttänyt ainakin yhtä reseptilääkettä raskauden aikana ja yli viidennes raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Eniten lääkkeitä raskauden aikana käyttivät yli 35-vuotiaat synnyttäjät sekä pitkäaikaissairaat.

Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Lääkelaitoksen ja Kelan Lääke ja raskaus -pilottitutkimuksen aineistoon vuosilta 1995–2001. Tutkimuksessa ei löytynyt viitteitä aiemmin tuntemattomista lääkkeiden aiheuttamista sikiövaurioista. Tutkimus kuitenkin vahvisti jo tunnettuja syy-yhteyksiä raskaudenaikaisen lääkityksen vaikutuksista syntyneen lapsen terveyteen. Pääosin nämä yhteydet selittyivät raskaana olleen naisen perussairaudella ja siihen liittyvällä lääkityksellä.

Tutkimus osoittaa, että raskauden aikana käytettyjen lääkkeiden mahdollisia haittoja on mahdollista seurata siihen tutkimuksen yhteydessä varta vasten kehitetyllä menetelmällä. Näin voidaan tutkia raskauden ja imetyksen aikaisen lääkkeiden käytön laajuutta ja vaikutuksia sikiön ja syntyneen lapsen terveyteen sekä yleisesti käytettyjen lääkkeiden turvallisuutta raskauden ja imetyksen aikana. Tätä varten on vuonna 2008 aloitettu uusi, vuoteen 2012 kestävä THL:n, Lääkelaitoksen ja Kelan tutkimusyhteistyöhanke.

Pilottitutkimuksen tulokset esiteltiin 3.6.2008 Lääkehoito ja raskaus -seminaarissa. Tutkimustulokset on julkaistu myös THL:n Raportti-sarjassa (28/2009).

Julkaisutiedot:

Lääke ja raskaus -pilottihankkeen tuloksia. Raskauden aikainen lääkkeiden käyttö, syntyneiden lasten perinataaliterveys ja epämuodostumariski. Artama, Miia; Gissler, Mika; Malm, Heli; Paldán, Mareena; Ritvanen, Annukka; Asiantuntijaryhmä. THL Raportti 28/2009. Helsinki 2009.

Toimittajatilaukset osoitteesta [email protected] tai puh. 020 610 7242.

Maksulliset tilaukset THL:n kirjakaupasta.

Lue lisää:

THL:n tiedote

Lisätietoja:

Miia Artama, projektipäällikkö, THL, p. 020 610 7640,

Erkki Palva, professori, Lääkelaitos, p. (09) 4733 4288

Tiina Puhakka, tiedottaja, THL, p. 020 610 7673

Miia Artaman ja Tiina Puhakan sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]. Erkki Palvan sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike