Lääkkeen käyttäjän näkökulma oli keskiössä Lääkeinformaatiofoorumissa 30.10.2018 – esitykset ja tallenne saatavilla

Tämänvuotisen Lääkeinformaatiofoorumin teema ”Lääkehoito on kumppanuutta” jatkaa järkevän lääkehoidon edistämistä viime vuonna päättyneen Rationaalisen lääkehoidon toimeenpano-ohjelman linjoilla.

Helsingin yliopiston Tiedekulma Stagessa pidetyssä tilaisuudessa lääkeinformaatiota käsiteltiin monipuolisesti erilaisten lääkkeen käyttäjien ja omaishoitajan näkökulmasta koulutettujen kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroina sekä tutkijan näkökulmasta aiheeseen syventyen. Puheenvuorot ovat seurattavissa myös verkkotallenteena.

Sosiaali- ja terveysministeriön edustajana foorumin avasi erityisasiantuntija Heidi Tahvanainen. Lääkkeen käyttäjän ja terveydenhuollon ammattilaisen väliselle kumppanuudelle perustuva lääkehoitoprosessi vaatii kivijalakseen tiedolla johtamista sekä lääkehoidon ja lääkehuollon koordinoitua kokonaisuutta. Kaiken kehittymisen tavoitteena on kaikille turvallinen ja järkevä lääkehoito.

Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ja läheiset ry:n Hannu Koivula selvensi yksityiskohtaisesti niitä erityisiä haasteita, joita omaishoitajaksi joutunut kohtaa hoitamansa läheisen puolesta. Omaishoitajan arkeen tulevat uudet asiat kaipaisivat palasteltua ohjeistusta ja niiden omaksumisen tarkistusta. Prosessien hiominen lääkkeen käyttäjän näkökulmasta toimivammaksi helpottaisi koko omaishoitoperheen arkea.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kokemusasiantuntija Päivi Helminen kertoi opaskoiransa Mollin kanssa näkövammaisen lääkkeiden käyttäjän arjesta ja sen haasteista. Näkövammaisten joukossa on hyvin erilaisia ihmisiä, joiden näkötilanne vaihtelee paljon. Yhtä kaikki näkövammaiset kaipaavat terveydenhuollon ammattilaiselta selkeitä kohtaamisia ja aloitteen ottamista vuorovaikutustilanteissa. Tieto lääkkeistä ja keskustelumahdollisuus lääkärin kanssa on erittäin tärkeätä, jotta turhilta tai haitallisilta lääkityksiltä voidaan välttyä. Internetistä löytyvät lääkeinformaatiopalvelut mahdollistavat omatoimisuuden, kunhan palveluiden sisältö on hyvin jäsenneltyä ja selkeää sekä saavutettavasti rakennettua. Samoin puhelinpalvelu ja henkilökohtainen palvelu ovat näkövammaiselle aina tärkeitä.

Kiia Erander-Männistön esityksessä on useampi näkökulma – 1,5 -vuotiaana isältä saatu munuaissiirto teki hänestä elinsiirtopotilaan jo lapsena. Kasvaessaan hän on siirtynyt lastenklinikalta aikuispuolelle. Kokemuksissaan hän painottaa erityisesti kokonaisvaltaisen hoidon kaipuuta – hoitohenkilökunnan pitäisi olla kiinnostunut potilaan elämisestä myös sairaalan ulkopuolella. Saadakseen hyvää hoitoa on myös jokaisella itsellään oltava halua hoitaa itseään ja hyväksyä itsensä sairaudesta huolimatta. Terveydenhuollon ammattilaisilta hän odottaa luottamuksen luomista potilaan kanssa. Pitkäaikaissairaalle potilaalle tulisikin nimetä hoitotiimi, jolloin opitaan tuntemaan ja luottamaan puolin ja toisin.

Toimintaterapeutti Virve Viljanen HUS:ista kuvaili maahanmuuttajataustaisen asiakkaan toimintakyvyn vaikutusta lääkitysturvallisuuteen. Pieni ryhmä maahanmuuttajista on kielitaidottomia, luku- ja kirjoitustaidottomia ja heillä saattaa olla myös psyykkisiä traumoja. Oman kulttuurimme yksilökeskeiset, digitaaliset palvelut eivät toimi tilanteessa, joissa itsehoito ja kotona lääkitseminen ovat kulttuurisesti vierasta eikä vaivojen kuvailuun ole sanoja tiedossa aina edes tulkin välityksellä. Terveydenhuollon ammattilaisen tehtävänä on silloin selvittää lääkehoidon toteutuminen käytännössä ja selittää lääkehoitoon liittyvät seikat hyvin yksinkertaisesti ja konkreettisesti, esimerkiksi ”säännöllinen tarkoittaa sitä, että otat joka ikinen aamu herätessäsi yhden tabletin”. Kuvat, dosetit ja kalenterit toimivat apuvälineinä lääkehoidon konkretisoinnissa.

Helsingin yliopiston proviisoriopiskelija Veronica Eriksson kertoi tutkimuksen tuloksia pitkäaikaissairaiden näkemyksistä omasta ja terveydenhuollon ammattilaisten osallistumisesta lääkehoidon toteutukseen. Terveydenhuollon ammattilaisten vastuulla on tukea potilaan omahoitoa pääpainona lääkehoidon ohjaus. Myös potilaan tulee kertoa mahdollisimman tarkkaan kokemansa haittavaikutukset ja sairauden oireet, jotta hänen tilanteensa näyttäytyy totuudenmukaisesti, sekä kysyä neuvoja, ohjausta ja tukea. Tutkimuksen perusteella terveydenhuollon ammattilaisten tehtävien ja vastuunjakoa on tärkeää edelleen selkeyttää. Omahoidon tukemiseen, potilaan kuuntelemiseen, vuorovaikutteisuuteen ja lääkehoidon seurantaan tulisi edelleen panostaa.

Foorumin yhteenvetopaneelissa keskustelivat sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Birgitta Salmela, varadekaani ja yliopistonlehtori Outi Salminen ja apteekkari Kirsi Pietilä ylilääkäri Päivi Ruokoniemen kanssa puheenvuorojen annista ja siitä, mitä asioita kukin voisi omassa työssään edistää ja muuttaa. Tilaisuuden juonsi kehittämissuunnittelija Päivi Kiviranta Fimeasta.

Koko tilaisuuden verkkotallenteeseen

Puheenvuorot ja esitykset:

Heidi Tahvanainen, esitys (pdf)

Hannu Koivula, esitys (pdf)

Päivi Helminen, esitys (pdf)

Kiia Erander-Männistö, esitys (pdf)

Virve Viljanen, esitys (pdf)

Veronica Eriksson, esitys (pdf)

Lue lisää:

Lääkeinformaatioverkosto Fimean verkkosivuilla