Uutiset-näyttösivun murupolku

Lääkelaitos on vahvistanut keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luettelon ajalle 1.10. – 31.12.2004

26.8.2004

Lääkelaitos on vahvistanut keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luettelon ajalle 1.10. – 31.12.2004

Edellisen vaihtokelpoisten luettelon vahvistamisen jälkeisellä kolmen kuukauden jaksolla on myönnetty yhteensä 228 ihmisille tarkoitettujen lääkevalmisteiden myyntilupaa. Näistä lokakuun alussa voimaan tulevaan vaihtokelpoisten luetteloon lisättiin 89 lääkevalmistetta. Luettelon vakiintuneiden laadintaperusteiden mukaan vaihtokelpoisiksi ei vahvistettu mm. epilepsialääkkeitä, psykoosilääkkeitä, injisoitavia tai inhaloitavia lääkevalmisteita eikä depotlaastareita, joille kyseisellä aikavälillä myönnettiin myyntilupia.

Uusista lääkevalmisteista on rinnakkaislääkevalmisteita 44, uusia lääkemuotoja kahdeksan ja uusia vahvuuksia yhdeksän. Parasetamolin ja kodeiinin yhdistelmävalmisteet palaavat luetteloon takaisin. Näitä valmisteita on kaksi kappaletta.

Ensimmäistä kertaa luettelossa esiintyviä lääkeaineita ovat masennuslääke sertraliini ja antihistamiini feksofenadiini allergioiden hoitoon. Kyseisiä aineita sisältäviä lääkevalmisteita on luettelossa 18.

Uusina rinnakkaistuontivalmisteina luettelossa ovat verenpaineen ja sydämen vajaatoiminnan hoitoon tarkoitettu kinapriili, migreenilääkkeet sumatriptaani ja naratriptaani sekä ehkäisyyn tarkoitetut desogestreelin ja estrogeenin yhdistelmävalmisteet. Kyseisiä aineita sisältäviä lääkevalmisteita on luettelossa kahdeksan kappaletta.

Luettelosta on poistettu 28 lääkevalmistetta myyntiluvan peruuntumisen vuoksi. Kaikkiaan luettelossa on 2241 lääkevalmistetta ja ne edustavat yhteensä 225 vaikuttavaa ainetta tai yhdistelmävalmisteiden ryhmää.

Lääkevaihdon piirissä on noin 39 % kaikista Suomessa myyntiluvan saaneista ihmisille tarkoitetuista lääkevalmisteista, joita on yhteensä 5806.

Lue lisää: Keskenään vaihtokelpoisten lääkevalmisteiden luettelo

 

Lisätietoja antavat:

Luettelon laatimisperiaatteet:

Osastopäällikkö, professori Olavi Tokola, puh. (09) 4733 4227, [email protected]

Toimijatahot, tietokantaan ladattava tiedosto:

Järjestelmäasiantuntija Leila Mälkönen, puh. (09) 4733 4224, [email protected]

 

 

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike