Uutiset-näyttösivun murupolku

Lääkelaitos jatkaa kampanjointia särkylääkkeiden turvallisen ja oikean käytön puolesta

9.11.2006

Lääkelaitos jatkaa kampanjointia särkylääkkeiden turvallisen ja oikean käytön puolesta

Liika on liikaa – myös lääkkeissä –kampanja jatkuu marraskuussa 2006 tavoitteenaan edistää särkylääkkeiden turvallisempaa  käyttöä. Kampanja näkyy televisiossa, aikakauslehdissä ja verkossa osoitteessa www.liikaonliikaa.fi.

Herättämällä kuluttajat miettimään omaa särkylääkkeiden käyttöään Lääkelaitos pyrkii vähentämään särkylääkkeiden päällekkäistä ja jatkuvaa käyttöä sekä kertomaan niiden eroista ja haitoista. Särkylääkkeiden käyttöön liittyy vakavan ruuansulatuskanavan verenvuodon vaara, josta arvioidaan aiheutuvan Suomessa parisataa kuolemantapausta vuosittain. Jatkuva pienikin vuoto voi aiheuttaa anemiaa. Kampanjalla kerrotaan keinoista näiden haittojen vähentämiseksi.

Kuopion yliopiston tutkijoiden mukaan lähes 10 prosenttia suomalaisista aikuisista käyttää särkylääkettä päivittäin ja 14 prosenttia useana päivänä viikossa. Viisi prosenttia käytti yhtä aikaa sekä reseptillä olevia että itsehoidon särkylääkkeitä. Yli 70-vuotiaista lähes puolet käytti särkylääkkeitä säännöllisesti, ja tämän ikäisistä lähes 10 prosenttia käytti päällekkäin lääkärin määräämiä ja itse hankittuja lääkkeitä.[1]

Kampanja kohdistetaan erityisesti keski-ikäisiin ja varttuneempiin naisiin, jotka käyttävät sekä itse hankittuja että lääkärin määräämiä särkylääkkeitä muuta väestöä enemmän.

Kampanja näkyy marraskuun 2006ja helmikuun 2007 aikana mm. MTV3-kanavalla ja naistenlehdissä. Osoitteessa www.liikaonliikaa.fi on testi, jonka avulla jokainen voi selvittää käyttääkö särkylääkkeitä oikein. Kuluttajia ohjataan myös kysymään asiantuntija-apua lääkäriltä ja apteekista sekä tutustumaan huolella lääkkeiden käyttöohjeisiin.

Lisätietoja:

Prof. Erkki Palva, osastopäällikkö, p. (09) 4733 4288, [email protected]

Pirkko Paakkari, ylilääkäri, p. (09) 4733 4292, [email protected]

Mari Saarteinen, viestintäsuunnittelija, p. (09) 4733 4371, [email protected] (30.11.2006 asti)

Katja Lindgren-Äimänen, tiedottaja, p. (09) 4733 4209, [email protected]


[1]Pain. 2005 Jun;115(3): 374-81.  Frequent analgesic use at population level: prevalence and patterns of use. Turunen JH, Mantyselka PT, Kumpusalo EA, Ahonen RS. Department of Social Pharmacy, University of Kuopio.

www.liikaonliikaa.fi

Lue lisää

Päänsärkyä särkylääkkeestä?

(Hyvä Terveys, toukokuu 2006)

Vain yhtä lääkettä kerrallaan

(Et-lehti, 11/2006)

Apteekeille ja terveyskeskuksille:

Kampanjaan liittyviä

julisteita ja esitteitä voi tilata maksutta osoitteesta

[email protected]

 

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike