Uutiset-näyttösivun murupolku

Komission direktiiviehdotus mahdollistaisi yhteiseurooppalaisen lääkereseptin

18.8.2008

EU-komissio on julkaissut direktiiviehdotuksen potilaiden oikeuksista valtioiden rajat ylittävässä terveydenhuollossa (ns. terveyspalveludirektiivi). Ehdotuksen mukaan EU-maiden kansalaisilla olisi vastaisuudessa oikeus hakeutua terveydenhuoltoon toiseen jäsenvaltioon, ja saada hoidosta korvausta kotimaan korvausjärjestelmän mukaisesti.

Osana terveyspalveluihin liittyvää direktiiviehdotusta komissio esittää myös yhteiseurooppalaisen lääkereseptin käyttöönottoa. Direktiiviehdotuksen mukaan potilaan olisi mahdollista saada suomalaisilla lääkeresepteillään tarvitsemansa lääkkeet myös muissa EU-jäsenvaltioissa. Matkustaville tai muissa maissa osan vuotta asuville suomalaisille reseptien tunnustaminen olisi luonnollisesti edistysaskel.

Lääkereseptien jäsenmaiden kesken tapahtuva tunnustaminen sisältää kuitenkin riskin väärinkäytösten lisääntymisestä, minkä vuoksi riittävistä turvakeinoista tulee varmistua. Hankkeen eräänä edellytyksenä on ajantasainen eurooppalainen rekisteri lääkkeenmääräämiseen oikeutetuista henkilöistä.

Direktiiviehdotus on julkaistu internetissä osoitteessa:

http://ec.europa.eu/health/ph_overview/co_operation/healthcare/docs/COM_en.pdf

Suomenkielinen tiedote aiheesta:

http://europa.eu/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/08/1080&format=HTML&aged=0&language=FI&guiLanguage=en

Lisätietoja:

Jussi Holmalahti, osastopäällikkö, professori, p. (09) 4733 4221

Eija Pelkonen, lupa- ja tarkastusyksikön päällikkö, p. (09) 4733 4210

[email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike