Uutiset-näyttösivun murupolku

Kliinisiin lääketutkimuksiin osallistuu Suomessa kymmeniä tuhansia ihmisiä

3.7.2009

Suomessa käynnistyi vuonna 2009 aiempaa vähemmän kliinisiä lääketutkimuksia

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle tehtiin viime vuonna ilmoitus tai hakemus 201 uudesta kliinisestä lääketutkimuksesta, jotka käynnistyvät Suomessa. Määrä on vaihdellut 2000-luvulla ollen korkeimmillaan vuonna 2004, jolloin ilmoituksia tai hakemuksia saapui 293. Tiedot ilmenevät Kliinisten lääketutkimusten tilastosta, johon on koottu julkisena pidettävät tiedot Fimealle (31.10.2009 saakka Lääkelaitokselle) ilmoitetuista kliinisistä lääketutkimuksista vuonna 2009.

Ilmoitetuista tutkimuksista suurin osa (62 %) koski kansainvälisiä monikeskustutkimuksia, kuten aiempinakin vuosina. Eniten tutkimuksia tehtiin faasi III:sta (39 %). Käytetyistä tutkimuslääkkeistä biologisia valmisteita oli 15 % ja myyntiluvallisia lääkkeitä 43 %.

Eniten uusia tutkimuksia ilmoitettiin hermostoon vaikuttavien lääkeaineiden (26 %) sekä syöpälääkkeiden ja immuunivasteen muuntajien (17 %) ryhmissä. Seuraavaksi eniten tutkimuksia ilmoitettiin systeemisesti vaikuttavien infektiolääkkeiden (15 %), sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeiden (11 %) ja ruoansulatuselimistön ja aineenvaihduntasairauksien (9 %) lääkkeiden ryhmissä.

Lue lisää:

Kliinisten lääketutkimusten vuositilasto 2009 (pdf)

Kliiniset lääketutkimukset

Lisätietoja:

Eija Mikkonen, kliinisten lääketutkimusten koordinaattori, puh. (09) 4733 4440

Esko Nuotto, yksikön päällikkö, puh. (09) 4733 4327

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike