Uutiset-näyttösivun murupolku

Fimean päätoimipaikkana pysyy Kuopio ja lääkeosaaminen varmistetaan – tavoitteena Euroopan paras lääkevirasto

11.10.2011

Fimean päätoimipaikkana pysyy Kuopio ja lääkeosaaminen varmistetaan – tavoitteena Euroopan paras lääkevirasto

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen (Fimea) johtoryhmä ja henkilöstön edustajat ovat tänään keskustelleet Kuopiossa Fimean tulevaisuudesta. Keskustelun pohjana olivat Fimean tekemät ehdotukset toiminnan jatkuvuuden turvaamisesta alueellistamisen edetessä.

Vuonna 2009 tehtiin päätös Fimean sijoittamisesta sekä toimintojen siirtämisestä Kuopioon kolmessa vaiheessa elokuuhun 2014 mennessä. Koska tavoitteiden toteuttaminen tässä aikataulussa on koettu vaikeaksi, tapaamisessa sovittiin, että siirtymissuunnitelmaa muokataan nyt luomalla uusi aikataulu ja monipuolistamalla työnteon keino- ja paikkavalikoimaa.

Tarkoituksena on varmistaa lääkkeiden myyntilupaprosessien toimivuus ja lääkehuollon turvallisuus sekä huolehtia siitä, ettei henkilöstön asiantuntemusta ja kokemusta menetetä. Tavoitteena on, että irtisanomiset vältetään.

Fimean päätoimipaikkana pysyy Kuopio, ja kaikki avoimeksi tulevat virat siirretään ja uudet virat perustetaan Kuopioon. Lisäksi vapaaehtoista siirtymistä tuetaan monin tavoin. Tällä hetkellä Kuopiossa on 44 henkilöä, ja joidenkin toimintojen osalta ollaan jo edellä aikaisemmin laadittua siirtymissuunnitelmaa.

Fimealla olisi tarvittaessa työskentelytiloja henkilöstölleen Fimean toiminnan kannalta keskeisissä kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Lontoossa. Eri kaupungeissa sijaitsevien työskentelytilojen avulla turvattaisiin asiantuntijoiden saatavuus ja helpotettaisiin asiakaspalvelua ja sidosryhmäyhteistyötä.

Vuoden 2018 loppuun mennessä Fimean kaikki virat on siirretty Kuopioon, ja Kuopion toimipaikka on henkilömäärältään selvästi muita suurempi.

Lue lisää:

STM:n tiedote

Fimean esitys

Lisätietoja:

Sinikka Rajaniemi, ylijohtaja, p. 040 501 5076

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike