Uutiset-näyttösivun murupolku

Fimealle uusi toimipiste Ouluun

26.6.2020

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea avaa kesällä uuden toimipisteen Ouluun. Virasto toimii monipaikkaisesti jo viidellä paikkakunnalla; päätoimipaikka on Kuopiossa, mutta toimipisteitä on nyt avautuvan Oulun lisäksi myös Helsingissä, Tampereella ja Turussa.

”Meille tärkeintä on ammattitaitoinen ja asiantunteva henkilöstö, ja haluamme hyödyntää digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia”, sanoo sisäisten palvelujen johtaja Sari Kujala. ”Monipaikkaisuus turvaa paitsi Fimean omaa toimintakykyä myös lääkkeiden käyttäjien turvallisuutta sekä lääke- ja laitealan toimijoiden toimintaa hyvällä tavalla.”

Lääkinnällisten laitteiden, alan toimijoiden ja laitetutkimusten valvontatehtävät siirtyivät Valvirasta Fimeaan vuoden 2020 alussa. ”Uskomme, että monipaikkaisuus on meille suuri etu myös näissä valvontatehtävissä. Olemme viime aikoina havainneet, että Fimea on haluttu työpaikka ja se, että osaavan henkilökunnan palkkaaminen onnistuu paikkakunnasta riippumatta vain lisää houkuttelevuuttamme rekrytointitilanteissa”, pohtii Kujala.

Fimean Oulun toimipiste sijaitsee Oulun yliopistollisen sairaalan kampusalueella, osoitteessa Kastellin tutkimuskeskus, Aapistie 1. Samassa rakennuksessa toimivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos, Oulun yliopisto sekä muutamia terveys- ja hyvinvointialan yrityksiä. Valtion toimitilastrategian mukaisesti valtion virastot hyödyntävät mahdollisuuksien mukaan myös yhteiskäyttöisiä tiloja kuten aula- ja sosiaalitiloja sekä kokoushuoneita.

Lisätietoja antaa

  • Sari Kujala, sisäisten palvelujen prosessin johtaja, p. 029 522 3610.

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike