Uutiset-näyttösivun murupolku

Fimea käynnistää määräysvalmistelun verenluovutussoveltuvuuden muutoksista

15.11.2019

Veripalvelutoimintaa ohjaavana ja valvovana viranomaisena Fimea seuraa verivalmisteiden laatuun ja turvallisuuteen liittyviä riskejä säännöllisesti. Fimea pyysi asiantuntijoilta lausuntoja koskien miesten väliseen seksiin liittyvää luovutuskieltoa. Fimean tällä hetkellä voimassa olevan määräyksen 6/2013 mukaan väliaikainen verenluovutuskielto on 12 kuukautta edellisen miesten välisen seksin ajankohdan jälkeen.

Lausuntoja saatiin yhteensä 14. Annetuissa lausunnoissa kannatettiin miesten välisestä seksistä johtuvan väliaikaisen verenluovutuskiellon lyhentämistä nykyisestä 12 kuukaudesta neljään kuukauteen. Fimea järjesti 4.11.2019 vuosittaisen luovutetun veren turvallisuutta käsittelevän asiantuntijaryhmän kokouksen, jossa käytiin läpi saadut lausunnot sekä kansallinen epidemiologinen tilanne veriteitse tarttuvien tautien osalta. Tapaamisessa todettiin, että verenluovuttajien testauksessa käytettävien nykytestien ikkunavaihe huomioiden neljän kuukauden luovutuseste olisi riittävän pitkä löytämään mahdolliset tuoreet infektiot. Asiantuntijat puolsivat miesten välisestä seksistä johtuvan väliaikaisen verenluovutuskiellon lyhentämistä neljään kuukauteen.

Fimea käynnistää veripalvelutoimintaa koskevan määräyksen 6/2013 muuttamisen esitetyn mukaisesti. Määräysluonnos toimitetaan lausunnoille, ja määräys on tarkoitus antaa kesäkuun 2020 loppuun mennessä.

Lisätietoja antaa

  • Anne Vaskunlahti, jaostopäällikkö, p. 029 522 3249
  • Eeva Leinonen, yksikön päällikkö, p. 029 522 3220
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike