Uutiset-näyttösivun murupolku

Fimea esittää muutoksia lääketaksan rakenteeseen

7.7.2011

Fimea esittää muutoksia lääketaksan rakenteeseen

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmä ehdotti 24.3.2011 luovuttamassaan raportissa, että apteekkimaksun ja lääketaksan muutostarpeita selvitetään edelleen. Työryhmän näkemyksen mukaan muun muassa lääketaksan rakennetta tulisi muuttaa siten, että apteekin myyntikate perustuisi tukkuhinnan osuuden sijaan enemmän lääketaksan kiinteisiin osiin ja reseptilääkkeen toimitusmaksuun.



Selvitystyötä lääketaksan ja apteekkimaksun uudistamiseksi jatkettiin keväällä 2011 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean johdolla. Työskentelyyn osallistui edustajia sosiaali- ja terveysministeriöstä, Kansaneläkelaitoksesta, Suomen Apteekkariliitosta ja Helsingin yliopiston apteekista. Työryhmässä keskustellun perusteella Fimea on toimittanut sosiaali- ja terveysministeriölle ehdotuksensa lääketaksan rakenteen ja sairausvakuutuslain mukaisen lääkekulujen vuotuisen omavastuun muuttamiseksi. Ehdotus on laadittu kustannusneutraalisti avohuollon lääkkeiden kokonaismyynnin, sairausvakuutuksen ja potilaiden lääkekustannusten sekä apteekkien myyntikatteen suhteen.



Toteutuessaan uudistus laskisi kalliimpien ja nostaisi halvempien reseptilääkkeiden vähittäishintoja. Ehdotetusta muutoksesta hyötyisivät eniten paljon lääkkeitä tai yksittäisiä kalliita lääkkeitä käyttävät potilaat. Satunnaisesti lääkkeitä käyttävien potilaiden lääkekustannukset sen sijaan nousisivat jonkin verran. Koska uudistus laskisi kalliiden lääkkeiden vähittäishintoja, uudistus vaikuttaisi esimerkiksi uusien, kalliiden biologisten lääkkeiden aiheuttamiin lääkekustannuksiin, mikäli niiden myynnin kasvu jatkuisi nykyisellään.



Uudistus vähentäisi apteekkien taloudellista riippuvuutta lääkkeen tukkuhinnasta ja huomioisi nykyistä paremmin apteekin tekemän asiantuntijatyön ja lääkeneuvonnan, jota tarvitaan eniten halvempien, lääkevaihdon piirissä olevien lääkkeiden toimituksessa, joiden toimitusmäärät ovat suuret. Samalla uudistus turvaisi pienten apteekkien ja maan kattavan apteekkiverkoston toimintaedellytyksiä.

Lue lisää:

Fimean saatekirje sosiaali- ja terveysministeriölle 6.7.2011



Fimean ehdotus lääketaksan ja lääkekulujen vuotuisen omavastuun muuttamiseksi



Liite: Apteekkien taksan uudistus – ehdotettujen mallien vaikutukset sairausvakuutusmenoihin 27.6.2011 (Kela)

Lisätietoja:

Sinikka Rajaniemi, ylijohtaja, p. 040 501 5076



Eija Pelkonen, johtaja, Lääkealan toimijoiden valvonta -prosessi, p. 050 511 1756



Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].





Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike