Uutiset-näyttösivun murupolku

EMA vahvistaa lääkkeiden myyntikieltoa koskevan suosituksensa

25.5.2015 | Julkaistu suomeksi 25.5.2015 klo 17.48

Euroopan lääkevirasto (EMA) on vahvistanut suosituksensa useiden lääkkeiden myyntikiellosta Euroopan Unionin alueella. Myyntikielto koskee lääkkeitä, joille on myönnetty myyntilupa GVK Biosciences -laitoksessa tehtyjen kliinisten lääketutkimusten perusteella.

Ranskan lääkevirasto havaitsi epäselvyyksiä laitoksella tehtyjen tutkimusten luotettavuudessa viime vuonna.

EMA on tarkastellut uudelleen tammikuussa 2015 tehtyä suositusta ja vahvistaa suosituksen.

Suosituksen seurauksena noin 700 lääkevalmistetta ja niiden eri vahvuudet suositellaan laitettavaksi myyntikieltoon.

Lääkkeiden ei ole todettu aiheuttaneen haittaa tai turvallisuusriskejä potilaille, eikä niitä ole todettu tehottomiksi. Osa lääkkeistä voi jäädä markkinoille, jos korvaavia lääkkeitä ei ole tarjolla.

EMAn suositus lähtee seuraavaksi Euroopan komissioon, joka vahvistaa suosituksen laillisesti sitovaksi kaikissa Euroopan unionin maissa.

Tilanne Suomessa

EMAn suositus ei aiheuta toimenpiteitä Suomessa, sillä lääkevalmisteille löytyy korvaavia tuotteita. Suosituksen kohteena olevat lääkkeet laitetaan Suomessa myyntikieltoon, kun Euroopan komissio on vahvistanut suosituksen.

Lue lisää:

EMAn uutinen

Myyntikieltoon suositellut lääkevalmisteet

Fimean uutinen (23.1.2015)

Fimean uutinen (8.12.2014)

Fimean uutinen (5.12.2014)

Lisätietoja:

Erkki Palva, johtaja, Lääkevalmisteiden arviointi, p. 029 522 3398

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].
 

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike