Uutiset-näyttösivun murupolku

EMA järjestää kinolonia ja fluorokinolonia sisältävistä lääkevalmisteista julkisen kuulemisen 13. kesäkuuta 2018

17.4.2018

Kuuleminen on osa käynnissä olevaa Artikla 31 mukaista selvitystä, joka koskee kinolonia ja fluorokinolonia sisältäviä lääkevalmisteita. Euroopan lääkeviraston (EMA) lääketurvallisuuden riskinarviointikomitea (PRAC) arvioi näitä antibiootteja, koska niistä on raportoitu vakavia ja pitkäkestoisia haittavaikutuksia, jotka vaikuttavat pääasiassa lihaksiin, niveliin ja hermostoon.

PRAC haluaa kuulla yleisön mielipiteen niistä riskeistä, joita liittyy kinolonien ja fluorokinolonien käyttöön infektioiden hoidossa. Lisäksi selvitetään mahdollisia lisätoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että näitä antibiootteja käytettäisiin mahdollisimman turvallisella tavalla.

Yleisölle avoin kuuleminen järjestetään EMAn tiloissa Lontoossa. Halukkaiden osallistujien tulee tehdä hakemus EMAaan 30. huhtikuuta mennessä. He voivat pyytää mahdollisuutta esittää puheenvuoro komitean edessä tai osallistua kuulemiseen tarkkailijoina. Koska tilaisuuteen paikanpäällä osallistuvien määrä on rajattu, EMA valitsee osallistujat. Kuulemista voi seurata myös suorana lähetyksenä EMAn verkkosivuilla.

Lue lisää:

EMAn julkinen ilmoitus 13.6.2018 kuulemistilaisuudesta

Lisätietoja EMAn julkisista kuulemisista ja ohjeita tilaisuuteen osallistumisesta

Lisätietoa kinolonia ja fluorokinolonia sisältävien lääkevalmisteiden arviointiprosessista

Lisätietoja antaa

  • Kirsti Villikka, ylilääkäri, p. 029 522 3455
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike