Uutiset-näyttösivun murupolku

19.3.2015 vietetään Lääkehoidon päivää

9.3.2015 | Julkaistu suomeksi 9.3.2015 klo 17.45

Lääkehoidon päivä on lääkkeiden käyttäjien ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteinen valtakunnallinen teemapäivä, joka järjestetään vuosittain. Seuraava teemapäivä järjestetään 19.3.2015 ja sen teemana on lääkehoidon seuranta.

Teemapäivän tavoitteena on erityisesti aktivoida lääkkeiden käyttäjiä tunnistamaan ja seuraamaan lääkehoitojensa vaikutuksia sekä kertomaan niistä terveydenhuollon ammattilaisille. Käyttäjiä halutaan myös kannustaa kysymään ja etsimään aktiivisesti tietoa luotettavista tiedonlähteistä.

Useita tapahtumia eri puolilla Suomea

Lääkehoidon päivä näkyy monella eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Esimerkiksi apteekeissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja kauppakeskuksissa järjestetään tietoiskuja lääkehoidon seurannasta. Lisäksi tarjolla on myös terveydenhoitoalan ammattilaisille tarkoitettuja seminaareja ja työpajoja.

Tapahtumat on koottu lääkehoidon päivän sivuille laakehoidonpaiva.fi. Tällä hetkellä tapahtumia on ilmoitettu jo yli 100. Sivuilta voi hakea tapahtumia mm. paikkakunnan, kohderyhmän tai tyypin mukaan. Tapahtumien järjestäjinä ovat alan opiskelijat, potilasjärjestöt, apteekit, sairaalat ja muut terveydenhoidon toimijat.

Erilaisia näkökulmia lääkehoitoon

Lääkehoidon päivän sivuilla on julkaistu myös erilaisia lääkehoidon seurantaan liittyviä näkökulmia. Kirjoittajina ovat mm. lääkärit, tutkijat, potilaat ja poliitikot. Kolumnimaisissa teksteissä on pohdittu monia eri aiheita kuten lääkehoidon vastuita ja oikeudenmukaisuutta, ikäihmisten hoidon seurantaa sekä terveydenhuollon toimijoiden yhteistyötä. Tekstien tarkoituksena on herättää keskustelua aiheesta ja niitä julkaistaan sivuilla viikoittain Lääkehoidon päivään asti.

Lääkehoidon päivää vietetään tänä vuonna kolmatta kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kansalaisten tietoisuutta lääkkeiden turvallisesta käytöstä ja lääkehoidosta. Lisäksi tavoitteena on lisätä ja edistää paikallista moniammatillista yhteistyötä esimerkiksi terveyskeskusten, potilasjärjestöjen ja apteekkien välillä.

Lääkehoidon päivän järjestelyitä koordinoi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea. Päivää voi seurata Twitterissä hashtageilla #laakehoito ja #laakehoidonpaiva.

Lue lisää:

www.laakehoidonpaiva.fi

Lisätietoja:

Katri Hämeen-Anttila, kehittämispäällikkö, p. 029 522 3513

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike