Uutiset-näyttösivun murupolku

"Väärennetty lääke on vaikeampi tunnistaa"

4.11.2008

Lääkelaitos kampanjoi:

"Väärennetty lääke on vaikeampi tunnistaa"

Lääkelaitos kampanjoi lisätäkseen yleistä tietoisuutta lääkeväärennöksistä. Paras keino välttää lääkeväärennöksiä on hankkia lääkkeet turvallisesti valvotusta ja laillisesta jakelukanavasta.

Lääkeväärennösten määrä on jatkuvasti lisääntynyt ja väärennöksiä on tavattu EU-alueellakin jo mm. sydän-, syöpä- ja psyykenlääkkeiden joukosta. Väärennökset ovat entistä taitavammin tehtyjä eikä edes asiantuntija pysty erottamaan niitä paljain silmin. Myös internetin laittomat kauppapaikat ovat entistä taitavammin toteutettuja.

Taloustutkimuksen vuoden alussa tekemän esitutkimuksen mukaan asenteet lääkeväärennöksiä ja piraattilääkkeitä kohtaan ovat pääosin kielteiset. Kuluttajat toivovat enemmän tietoa esimerkiksi siitä, miten väärennöksen erottaa aidosta, missä väärennöksiä esiintyy ja miten niitä voi välttää. Epätietoisuutta liittyy myös lääkkeiden internetistä ostamisen laittomuuteen.

Kampanja on kohdennettu tutkimuksessa tunnistetulle riskiryhmälle – lääkkeiden nettiostamisen suhteen väljimmät asenteet olivat nuorten ja keski-ikäisten miesten ryhmässä, jossa internetostamiseen yleensäkin suhtaudutaan myönteisesti.

Kampanja näkyy valikoiduissa aikakaus- ja sanomalehdissä sekä internetissä banneri-mainontana marraskuun alusta joulukuun puoliväliin. Yhteistyökumppanina kampanjan suunnittelussa ja toteuttajana on ollut Dynamo Advertising Oy ja mediatoimisto Vizeum Finland Oy.

Lääkeväärennöksiin liittyvän tietoisuuden lisääminen on Lääkelaitoksen strategisia tavoitteita vuoteen 2012. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut projektin valmistelemaan lääkehuollon hallinnon uudelleen organisointia ja alueellistamista.

Lue lisää:

Kampanjasivusto: www.vaarennosvaiei.fi

www.laakelaitos.fi/kayttajat/laakevaarennokset

Tietoa Lääkelaitoksen yleisökampanjasta

Lääkeväärennökset -seminaarin (4.11.) esitysten tiivistelmät:

Ovatko lääkeväärennökset todellinen uhka Suomessa? – Kyllä ja ei

Mitä viranomaiset tekevät?

Lääkeväärennökset Suomessa

Miksi lääkeväärennöksiä on niin vaikea tunnistaa?

Lääkkeiden internetkauppa



Lisätietoja:

Lääkelaitos

Jussi Holmalahti, osastopäällikkö, professori, p. (09) 4733 4221

Katja Lindgren-Äimänen, tiedottaja, p. (09) 4733 4209

Eija Pelkonen, yksikön päällikkö, p. (09) 4733 4210

Sami Paaskoski, yliproviisori, p. (09) 4733 4204

Tom Wikberg, laboratoriopäällikkö, p. (09) 4733 4306

Tullihallitus:

Anssi Kartila, tulliylitarkastaja, p. 040 332 2748

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike