Uutiset-näyttösivun murupolku

Uusia muuntohuumeita kielletään

2.2.2015 | Julkaistu suomeksi 2.2.2015 klo 19.42

Huumausainelain asetukseen kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivisista aineista on lisätty 141 uutta psykoaktiivista ainetta eli niin kutsuttua muuntohuumetta.

Kuluttajamarkkinoilta kielletty psykoaktiivinen aine tarkoittaa, että aineiden luvaton valmistus, maahantuonti, varastointi, myynnissä pitäminen ja luovuttaminen on kielletty.

Aineiden hallussapito ja käyttö eivät ole rangaistavia ja aineita saa maahantuoda perusteltuihin teollisiin käyttötarkoituksiin, mutta näistä tuonneista ja aineiden käytöstä on ennakkoon ilmoitettava Fimeaan.

Suurin aineryhmä nyt kiellettävissä aineissa ovat synteettiset kannabinoidit. Seuraavaksi suurimmat ryhmät ovat fenetyyliamiinit ja katinonit. Fenetyyliamiinit ovat päihdekäytössä yleisimmin piristäviä, mutta niillä voi olla myös hallusinogeenisiä vaikutuksia. Synteettiset katinonit ovat sukua kat-huumeen vaikuttavalle aineelle.

Suurin osa muuntohuumevalvonnasta siirrettiin joulukuussa 2014 lääkelaista huumausainelakiin. Päätöksen taustalla oli EU:n tuomioistuimen kesällä 2014 antama tuomio, jonka mukaan kaikkia muuntohuumeita ei voida luokitella lääkkeiksi. Nyt annettavalla asetuksella otetaan valvontaan sellaisia muuntohuumeita, joita ei EU-tuomioistuimen ratkaisun aiheuttaman tilapäisen epäselvän tilanteen vuoksi ollut vielä lisätty lääkeluetteloon.

Huumausaineiden luetteloon lisätään lisäksi kaksi uutta ainetta kansallisen arvioinnin perusteella ja kaksi ainetta EU:n päätöksellä.

Kansallisesti huumausaineiksi luokiteltavat stimulantit alfa-PVT ja 4F-alfa-PVP ovat jo aiemmin huumausaineeksi luokitellun alfa-PVP:n johdannaisia ja muistuttavat YK:n huumausaineeksi luokittelemaa pyrovaleronia.

EU:n päätöksellä kielletään vaikutukseltaan opioideja muistuttava AH7921 ja PCP:tä muistuttava metoksetamiini, jotka eivät ole olleet aiemmin Suomen huumausaineluettelossa. EU:n samalla päätöksellä kieltämät 25I-NBOMe ja MDPV ovat olleet Suomessa kansallisesti kiellettyjä jo aiemmin.

Valtioneuvosto antoi asetukset kuluttajamarkkinoilta kielletyistä psykoaktiivista aineista annetun asetuksen liitteen muuttamisesta ja huumausaineina pidettävistä aineista, valmisteista ja kasveista annetun asetuksen liitteiden III ja IV muuttamisesta 29. tammikuuta. Asetukset tulevat voimaan maanantaina 2.2.2015.

Lue lisää:

STM:n tiedote 29.1.2015

Muutokset 62/2015 (KKP-aineet) ja 61/2015 (huumausaineiden asetus)

Lisätietoja:

Katja Pihlainen, ylitarkastaja, p. 029 522 3241

Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].

Päivitetty: Huumausainenimi korjattu muotoon 25I-NBOMe, aiemmin 251-NBOMe.

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike