Uutiset-näyttösivun murupolku

Tiedote 15/2001 Topiramaatti (Topimax) voi nostaa silmänpainetta ensimmäisen hoitokuukauden aikana

18.10.2001

Tiedote 15/2001 Topiramaatti (Topimax) voi nostaa silmänpainetta ensimmäisen hoitokuukauden aikana

Topiramaattia käytetään lisälääkkeeksi epilepsiapotilaille, joilla on paikallisalkuisia kohtauksia ja/tai yleistyviä toonis-kloonisia kohtauksia. Haittavaikutusseurannan perusteella on havaittu, että topiramaatti voi aiheuttaa yksittäisissä erittäin harvinaisissa tapauksissa sekundaarista ahdaskulmaglaukoomaa (viherkaihia).

Oireyhtymään kuuluu äkillistä silmäkipua ja silmien punoitusta, näön sumenemista ja likinäköisyyttä. Oftalmologisessa tutkimuksessa havaitaan silmänpaine kohonneeksi, silmän etukammio madaltuneeksi ja silmä punoittavaksi. Oireet ovat ilmaantuneet tyypillisesti ensimmäisen hoitokuukauden aikana, ikään katsomatta ja ilman aiempaa silmän etukammion mataluutta. Oireiden taustaksi epäillään turvotusta silmän sisärakenteissa. Tähänastisten tietojen mukaan oireet ovat hävinneet lääkityksen lopettamisen jälkeen.

Maailmanlaajuisesti haittavaikutuksen raportointitiheys on ollut noin 1:35 000 hoidettua potilasta. Suomesta ei ole raportoitu yhtään tapausta.

Erityisesti uusia potilaita on syytä informoida tällaisesta oireistosta, jotta he osaavat hakeutua heti lääkäriin, jos heillä ilmenee silmänpaineen nousuun viittaavia oireita. Topimax-hoito on lopetettava niin pian kuin se on epilepsian kannalta mahdollista ja aloitettava silmänpainetta alentava tavanmukainen lääkitys tarpeen mukaan. Aina kun silmänpaineen epäillään kohonneen, potilas on ohjattava pikaisesti myös silmälääkärin tutkimukseen. Pitempään jatkuessaan korkean silmänpaineen tiedetään voivan vaurioittaa näköä pysyvästi.

Myyntiluvan haltija Janssen-Cilag on tiedottanut viikolla 42 tästä haittavaikutusoireyhtymästä kirjeitse neurologeille, lastenneurologeille, silmälääkäreille ja kehitysvammalääkäreille. Valmisteyhteenvedon tietojen päivittäminen on meneillään.

Lisätietoja antavat tarvittaessa ylilääkäri Riitta Tokola, puh. (09) 4733 4331 ja ylilääkäri Marja-Leena Nurminen, puh. (09) 4733 4294.

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike