Takaisin edelliselle sivulle

Suomen lääketilasto 2014 on ilmestynyt

Suomen lääketilasto 2014 on ilmestynyt

26.11.2015

Fimean ja Kelan julkaisema Suomen lääketilasto 2014 on ilmestynyt.

Tilastosta käy ilmi, että vuonna 2014 lääkkeitä myytiin 2 831 miljoonalla eurolla. Summa on 0,3 % suurempi kuin vuonna 2013. Vuoden 2014 luvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia edellisten vuosien myyntilukujen kanssa, sillä vuonna 2014 lääkkeiden vähittäismyyntihinnan määrittävää lääketaksaa muutettiin. Uudessa lääketaksassa aikaisempaa suurempi osa apteekkien katteesta koostuu toimitusmaksuista. Yleensä lääkkeiden myynti on viime vuosina kasvanut 2–3 %:lla vuosittain.

Avohoidon reseptilääkkeiden osuus kokonaismyynnistä oli 70 % ja sairaaloihin myytyjen lääkkeiden osuus 18 %. Itsehoitolääkkeiden osuus oli puolestaan 12 %.

Myynniltään suurimpia lääkkeiden pääryhmiä olivat edelleen syöpälääkkeet ja immuunivasteen muuntajat. Näiden myynti kasvoi 9 % edellisvuoteen verrattuna ja oli nyt 461 miljoonaa euroa.

Kulutukseltaan suurimpia lääkeryhmiä olivat edellisvuosien tapaan sydän- ja verisuonisairauksien lääkkeet, ruuansulatuselinten sairauksien ja aineenvaihduntasairauksien lääkkeet sekä hermostoon vaikuttavat lääkkeet. Lääkkeiden kulutus tilastoidaan määriteltyinä vuorokausiannoksina.

Suomen lääketilasto 2014 on saatavilla verkkoversiona Fimean verkkosivuilta. Painettua kirjaa voi tarvittaessa tilata osoitteesta tilaukset@fimea.fi joulukuusta alkaen.

Lue lisää:

Suomen lääketilasto 2014 (pdf)

Uutista päivitetty 1.12.2015. Lisäys: Vuoden 2014 luvut eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia edellisten vuosien myyntilukujen kanssa, sillä vuonna 2014 lääkkeiden vähittäismyyntihinnan määrittävää lääketaksaa muutettiin. Uudessa lääketaksassa aikaisempaa suurempi osa apteekkien katteesta koostuu toimitusmaksuista.

Lisätietoja antaa

  • Päivi Ruokoniemi, ylilääkäri, p. 029 522 3442
  • Tinna Voipio, tutkija, p. 029 522 3458
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi.
Jaa tämä sivu