Uutiset-näyttösivun murupolku

Lääkelaitos tarkentamassa lääketukkukauppoja koskevia määräyksiä ja ohjeita

24.9.2007

Lääkelaitos tarkentamassa lääketukkukauppoja koskevia määräyksiä ja ohjeita

Lääkkeiden jakelu on Suomessa luvanvaraista ja valvottua toimintaa. Lääkelain mukaan Lääkelaitos antaa tarkempia määräyksiä ja ohjeita lääketukkukaupassa noudatettavista lääkkeiden hyvistä jakelutavoista.

Lääkelaitoksessa on valmisteltu luonnos uudeksi lääketukkukauppojen hyviä toimintatapoja koskevaksi määräykseksi, joka on tarkoitus saattaa voimaan 1.1.2008. Uudella määräyksellä päivitetään voimassa oleva lääketukkukauppatoimintaa ohjaava määräys, erityisesti niiden toimintatapojen suhteen, joissa Lääkelaitoksen valvonnan perusteella on havaittu olleen ongelmia tai epäselvyyksiä.

Määräysluonnoksessa on selvennetty vastuunalaisen johtajan asemaa ja täsmennetty muun muassa lääketukkukaupan henkilöstön koulutusvaatimuksia. Lääkkeiden varastointi-, pakkaus- ja kuljetusohjeistukseen on tehty lukuisia tarkennuksia. Kuljetusohjeistuksen osalta erityistä huomiota on kiinnitetty kuljetuspakkaukseen ja kuljetusten aikaisten olosuhteiden seurantaan. Lääketukkukaupoille on myös kirjattu velvoite valmiussuunnitteluun lääkejakelun toimivuuden varmistamiseksi poikkeusolosuhteissa. Lääkeväärennysten torjuntaan liittyvien toimien osuutta on entisestään korostettu.

Määräyksessä myös kannustetaan lääketukkukauppoja ja lääkkeiden vähittäisjakelijoita nykyistä aktiivisempaan tiedonvaihtoon ja yhteistyöhön lääkkeiden laadun varmistamiseksi kaikissa jakeluketjun vaiheissa.

Määräysluonnoksesta on pyydetty toimijoiden lausuntoja 19.10.2007 mennessä.

Lisätiedot:

Ari Kiskonen, yliproviisori, p. (09) 4733 4205

Eija Pelkonen, yksikön päällikkö, p. (09) 4733 4210

[email protected]

Lausuntopyyntö

Määräysluonnos

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike