Uutiset-näyttösivun murupolku

Kuntaliitokset eivät muuta apteekkien sijaintialueita

5.12.2008

Kuntaliitokset eivät muuta apteekkien sijaintialueita

Vuoden 2009 alussa toteutuu 32 kuntaliitosta, joiden myötä Suomen kuntien määrä vähenee 67 kunnalla. Kuntaliitosten eräänä tavoitteena on taata yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille.

Lainsäädäntö edellyttää apteekkeja olevan maassa siten, että väestö voi vaikeudetta saada lääkkeitä. Vuoden 1997 alussa voimaan tulleen lääkelakimuutoksen (HE118/1996) jälkeen apteekkilupa on myönnetty apteekkiliikkeen harjoittamiseen tietyn kunnan tai kunnan osan alueelle. Samalla apteekkialueella voi sijaita useampia apteekkeja. Lääkelaitos on pääsääntöisesti määritellyt apteekkien sijaintialueeksi koko kunnan alueen. Mikäli on ollut syytä pelätä laajojen alueiden jäävän ilman apteekkipalveluja, on sijaintialueeksi määritelty kunnan osa.

Kuntaliitokset eivät muuta apteekkien sijaintialueita. Liitos ei mahdollista apteekin sijoittumista vapaasti uuden syntyvän kunnan alueella. Lääkelaitos tulee arvioimaan ja uusimaan apteekkien aluepäätökset, kun kuntaliitoksessa syntyneen kunnan alueella sijaitsevan apteekin toimilupa tulee avoimeksi sekä perustaessaan alueelle uusia apteekkeja. Samassa yhteydessä alueen apteekkien viralliset nimet päivitetään.

Aluepäätöksillä turvataan lääkkeiden saatavuus kunnissa. Kuntaliitosten yhteydessä uusien kuntien osia tullaan käyttämään sijaintialueina, jotta apteekkiverkoston kattavuus säilyy. 

Lisätietoja:

Jussi Holmalahti, osastopäällikkö, professori, p (09) 4733 4221

Eija Pelkonen, yksikön päällikkö, p. (09) 4733 4210

[email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike