Uutiset-näyttösivun murupolku

Hyönteisten karkottaminen ja ulkoloisten häätö eläimillä

16.6.2011

Hyönteisten karkottaminen ja ulkoloisten häätö eläimillä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että hyttysiä, punkkeja ja muita ötököitä vastaan kannattaa suojautua turvallisesti käyttämällä hyväksyttyjä tuotteita sekä noudattamalla niiden käyttöohjeita.

Osa hyväksytyistä hyönteismyrkyistä ja -karkotteista on tarkoitettu käytettäväksi suoraan eläimillä. Myös lemmikeille tarkoitetut valmisteet kuuluvat ennakkohyväksynnän piiriin. Tukesin rekisterissä tällaisia valmisteita on kahdeksan kappaletta. Näistä suurin osa on tarkoitettu lentävien hyönteisten torjuntaan kotieläinsuojissa.

Eläimille tarkoitetut hyönteisten karkottamiseen tai ulkoloishäätöön tarkoitetut lääkevalmisteet, joihin liittyy lääkkeellinen käyttöaihe, kuuluvat Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean toimivallan piiriin.

Ulkoloishäätöön eläimille tarkoitettuja iholle siveltäviä paikallisvaleluliuoksia, kertavaleluliuoksia, sumutteita tai pantoja on markkinoilla myyntiluvallisena eläinlääkevalmisteena yli 20. Näillä valmisteilla on sairauden parantamiseen, lievittämiseen tai ehkäisemiseen liittyvä käyttöaihe.

Käytettäessä näitä eläinlääkevalmisteita on tutustuttava huolella pakkausselosteeseen. Valmisteen käyttöön voi esimerkiksi liittyä vasta-aiheita. Tuotantoeläimille tarkoitetuissa valmisteissa on varoaika, jota tulee noudattaa. Lisäksi tulee huomioida käyttäjävaroitukset.

Lääkkeitä hankittaessa tulee varmistua, että ne ovat hyväksyttyjä valmisteita ja ne ostetaan laillisten kanavien kautta (lääkkeet apteekista tai eläinlääkäriltä). Vain näiden käyttö on laillista ja turvallista.

Fimean eläinlääkkeenä hyväksymiä valmisteita voi hakea valmisteen nimellä Lääkehaku-palvelusta.

Erityislupavalmisteet löytyvät Fimean ylläpitämästä luettelosta.

Lue lisää:

Tukesin lehdistötiedote 16.6.2011

Lisätietoja Fimeassa antavat:

Irmeli Happonen, yksikön päällikkö, puh. (09) 4733 4284

Kristiina Pellas, yliproviisori, puh.(09) 4733 4336

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].



Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike