Takaisin edelliselle sivulle

Fimea valvoo aktiivisesti Oriolan lääketoimitustilannetta

Fimea valvoo aktiivisesti Oriolan lääketoimitustilannetta

6.9.2017

Fimea kävi keskiviikkona 6.9. tarkastamassa tilanteen Oriolassa.

Oriola on priorisoinut toimituksissaan lääkkeet maanantaista lähtien, ja toimitustilanne on parantunut päivittäin. Fimean saamien tietojen mukaan ongelmien laajuus on vaihdellut eri puolilla Suomea. Alkuviikosta toimitusongelmat ovat olleet laajimpia Varsinais- ja Pohjois-Suomen alueilla. Tilanteen korjaantuminen tulee näkymään apteekeissa viiveellä.

Oriolaa on edellytetty viipymättä parantamaan asiakastiedotusta tilanteesta. Lisäksi Oriolaa on kehotettu varmistamaan kiireelliset lääketoimitukset hätätoimituksina ja ohjeistamaan näihin liittyvät käytännöt selkeästi apteekeille. Oriolan tulee myös varmistaa asiakaspalvelunsa parempi toimivuus tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.

Oriolan arvion mukaan ongelmat lääketoimituksissa helpottuvat loppuviikosta. Fimea valvoo tilanteen kehittymistä.

Oriolan lääkejakeluongelmat johtuvat uudesta toiminnanohjausjärjestelmästä, jonka käyttöönotto on hidastanut lääkkeiden toimitusprosesseja. Osa lääkkeistä on jäänyt toimittamatta apteekeille ja muille asiakkaille.

Lisätietoja antaa

  • Pasi Peltoniemi, ylitarkastaja, p. 029 522 3239
  • Johanna Linnolahti, yliproviisori, p. 029 522 3231
  • Eija Pelkonen, johtaja, lääkealan toimijoiden valvonta p. 029 522 3210
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi.
Jaa tämä sivu