Uutiset-näyttösivun murupolku

Euroopan lääkevirasto ei ehdota muutoksia Gardasil-rokotteen käyttöön

20.2.2009

Euroopan lääkevirasto ei ehdota muutoksia Gardasil-rokotteen käyttöön

Gardasil on rokote, jota käytetään ihmisen papilloomaviruksen (HPV) aiheuttaman kohdunkaulan syövän ja sen esiasteiden ehkäisyyn. Sanofi Pasteur MSD SNC:llä on ollut rokotteelle myyntilupa EU:ssa vuodesta 2006, ja Euroopassa rokotteen on saanut noin kolme miljoonaa tyttöä.

Euroopan lääkevirasto (EMEA) on tutkinut Espanjassa havaittuja tapauksia, joissa kahdella Gardasililla rokotetulle tytölle on rokotuksen jälkeen tullut toistuvia pitkittyneitä tajuttomuus-kouristuskohtauksia. Rokotuksiin oli näissä tapauksissa käytetty samaa rokote-erää. Tapausten johdosta Espanjan viranomainen keskeytti rokottamisen kyseisellä erällä 9.2.2009, ja Italian viranomainen pian sen jälkeen. Koko erän käyttö keskeytettiin 10.2.2009. Kyseinen erä ei ole ollut käytössä Suomessa.

Käytössä olevan tiedon perusteella EMEAn lääkekomitea on pitänyt epätodennäköisenä, että tapaukset johtuisivat Gardasil –rokotuksesta ja pitää rokotteesta koituvia hyötyjä suurempana kuin haittoja. Siksi lääkekomitea suosittelee kansallisten rokotusohjelmien jatkamista jäsenmaissa tämänkin rokotteen osalta.

EMEAn lääkekomitea ja sen lääketurvatyöryhmä tutkivat tilannetta edelleen, ja tässä tarkoituksessa myyntiluvan haltijalta on pyydetty runsaasti asiaa koskevia lisäselvityksiä. Selvitysten arvioinnin jälkeen komitea arvioi lisätoimenpiteiden tarpeellisuutta.

Lue lisää: EMEA

Lisätietoja:

Erkki Palva, professori, osastopäällikkö (09) 4733 4288

Annikka Kalliokoski, ylilääkäri (09) 4733 4375

[email protected]

 

 

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike