Uutiset-näyttösivun murupolku

CHMP:ssa käsiteltyä

25.6.2009

CHMP:ssa käsiteltyä

Myönnetyt myyntiluvat

Afinitor (everolimuusi)

Toukokuun ihmislääkekomitean (CHMP) kokouksessa annettiin myönteinen myyntilupapäätös Afinitor (5 mg, 10 mg tabletti) -valmisteelle, joka on niin sanottu harvinaislääke. Lääke on tarkoitettu edenneen munuaissyövän hoitoon potilaille, jotka ovat saaneet tai saavat vaskulaarista endoteliaalista kasvutekijää vastaan suunnattua eli anti-VEGF -hoitoa ja joiden tauti siitä huolimatta etenee.

Vaikuttava aine everolimuusi toimii syöpälääkkeenä, joka ehkäisee solujen kasvua, jakaantumista ja eloonjäämistä estämällä "nisäkkäiden rapamysiinin kohde" -proteiinikinaasin eli mTOR-proteiinikinaasin signalointireittiä soluissa. Lääke estää myös VEGF-reseptorin aktivoitumista ja verisuonien uudismuodostusta eli angiogeneesiä.

Lääkkeen hyötynä on taudin etenemisen pysähtyminen kolmen kuukauden ajaksi verrattuna lumelääkkeeseen. Yleisimpiä haittoja ovat suutulehdus (limakalvotulehdus eli mukosiitti), infektiot, sytopeniat (valkoisten verisolujen niukkuus), ihottumat, aineenvaihdunnalliset ja munuaisiin kohdistuvat haitat, keuhkoihin kohdistuvat haitat, verenvuodot, verisuonten tukokset ja maksahaitat. Ainoastaan syöpälääkitykseen erikoistunut lääkäri saa aloittaa potilaalle Afinitor-lääkityksen. Lääkkeen myyntiluvan hakijana oli Novartis Europharm Ltd.

Mozobil (pleriksafori)

Myönteinen lausunto annettiin myös Mozobil (20 mg/ml liuos, injektio)  -valmisteelle, jonka vaikuttava aine on immuunijärjestelmän stimulantiksi (piriste) luokiteltu pleriksafori. Kyseessä on harvinaislääke, jota käytetään imusolmukesyövän (lymfooman) tai luuytimen tai pehmytkudosten plasmasolusyövän (multippelin myelooman) hoidossa lisäämään kantasolujen liikkuvuutta ennen kantasolusiirtoa, jos potilaan kantasolujen siirtyminen verenkiertoon (mobilisaatio) on vähäistä.

Vaikutusmekanismina on CXCR4-kemokiinireseptorin antagonismi, joka estää stroomasolutekijä 1-alfan (SDF-1a) vaikutuksen. Tämän ansiosta hematopoeettiset kantasolut (Haematopoietic Stem Cells) saadaan mobilisoiduksi verenkiertoon, mistä ne voidaan kerätä talteen kantasolusiirtoa varten. Yhdistettynä granulosyyttikasvutekijähoitoon eli G-CSF-hoitoon tällä lääkkeellä saadaan riittävä mobilisaatio merkitsevästi useammin kuin G-CSF-hoidolla lumelääkkeen kera potilaille, joille suunnitellaan autologista eli oman elimistön solukannasta tapahtuvaa kantasolusiirtoa.

Haittoina esiintyy ripulia, pahoinvointia sekä injektiokohdan punoitusta ja ärsytystä. Lääke on tarkoitettu vain syövän hoitoon (onkologiaan) tai veritautien hoitoon (hematologiaan) erikoistuneiden lääkäreiden määrättäväksi. Myyntiluvan hakijana tälle valmisteelle oli Genzyme Europe B.V.

Samsca (tolvaptaani)

Myös Samsca (15 mg, 30 mg tabletti) -valmiste sai myönteisen lausunnon. Lääkkeen vaikuttava aine tolvaptaani toimii antagonistina vasopressiinin V2-reseptorissa nefronin distaalisessa osassa edistäen veden poistumista elimistöstä (akvareesia) ilman elektrolyyttien poistumista (diureesia).

Lääkkeen käyttöaiheena on hyponatremian eli veren liian matalan natriumpitoisuuden hoito potilailta, joiden oireyhtymään liittyy epätarkoituksenmukainen antidiureettisen hormonin erittyminen (SIADH). Lääkityksen aloitusvaiheessa annosta joudutaan säätelemään seerumin natriumpitoisuuden ja nestetasapainon seurannan avulla, minkä vuoksi lääkitys on aloitettava sairaalassa.

Lääkkeen haittoja ovat pahoinvointi ja jano. Lääkkeen käyttö on kielletty raskauden aikana, sillä sen epäillään aiheuttavan synnynnäisiä kehityshäiriöitä. Lääkkeelle haki myyntilupaa Otsuka Pharmaceutical Europe, Ltd.

Geneeriset klopidogreelit

CHMP antoi myönteisen lausunnon kuudelle veritulppien estoon tarkoitetulle geneeriselle eli rinnakkaislääkevalmisteelle. Valmisteiden referenssilääkkeenä on käytetty klopidogreeliä vetysulfaattisuolana sisältävää Plavix-valmistetta.

Clopidogrel 1A Pharma, Clopidogrel ratiopharm GmbH, Clopidogrel Acino ja Clopidogrel Hexal (75 mg tabletti) -valmisteiden vaikuttavana aineena on klopidogreelibesilaatti ja niiden myyntiluvanhakijana oli Acino Pharma GmbH.

Clopidogrel Teva (75 mg tabletti) -valmisteen, jonka vaikuttava aine on klopidogreelivetysulfaatti, myyntiluvan hakijana oli Teva Pharma B.V.

Grepid (75 mg tabletti) -valmisteen vaikuttavana aineena on klopidogreelibesilaatti ja sen myyntiluvan hakijana oli Pharmathen S.A.

Topotecan Actavis (topotekaani)

Ensimmäinen geneerinen topotekaanivalmiste, Topotecan Actavis, sai myös myönteisen lausunnon. Lääkkeen referenssivalmisteena oli Hycamtin. Myyntilupaa valmisteelle haki Actavis Group PTC ehf.

Topotekaania käytetään syövän hoidossa. Se estää solujen jakautumista estämällä DNA:n synteesiä eli replikaatiota mitoosin S-faasin aikana.

Käyttöaiheen laajennukset

Alimta (pemetreksedi)

Alimta sai myönteisen lausunnon käyttöaiheen laajennukselle, joka koskee ei-pienisoluisen keuhkosyövän ylläpitohoitoa.  Nykyisten käyttöaiheiden lisäksi lääkettä saa tästä lähtien käyttää monoterapiana ylläpitohoidoksi potilaille, joilla on paikallisesti levinnyt tai metastaattinen (etäpesäkkeinen), histologialtaan pääosin muunlainen kuin levyepiteeliperäinen, ei-pienisoluinen keuhkosyöpä. Ensilinjan hoitona tulisi olla sisplatiini joko gemsitabiinin, paklitakselin tai doketakselin kanssa.

Nykyiset lääkkeen käyttöaiheet tässä syöpämuodossa ovat:

1) yhdessä sisplatiinin kanssa ensilinjan hoidoksi potilaille, joilla on paikallisesti levinnyt tai metastaattinen, histologialtaan pääosin muunlainen kuin levyepiteeliperäinen, ei-pienisoluinen keuhkosyöpä.

2) monoterapiana toisen linjan hoidoksi potilaille, joilla on paikallisesti levinnyt tai metastaattinen, histologialtaan pääosin muunlainen kuin levyepiteeliperäinen, ei-pienisoluinen keuhkosyöpä.

Kysymyksessä on ensimmäinen lääke, joka on saanut käyttöaiheen monoterapiana syövän ylläpitohoidossa.

Pandemrix-, Prepandrix- ja Prepandemic-influenssarokotteet

Prepandeemiset influenssarokotteet Pandemrix, Prepandrix ja Prepandemic influenza vaccine (H5N1, inaktivoitu adjuvanttirokote) saivat käyttöaiheen laajennuksen yli 61-vuotiaiden rokottamiseen. Käyttöaiheen laajennukset perustuivat kliinisiin tutkimuksiin.

Pandemrix on ns. mallirokote (mock-up), johon pandeeminen viruskanta laitetaan, kun virallinen pandemiatilanne on julistettu. Prepandrix- ja Prepandemic-influenssarokotteet ovat myös pandeemisia rokotteita, joita voidaan käyttää ennen pandemiaa tai sen aikana. Näille rokotteille käyttöaiheen laajennusta haki GlaxoSmithKline Biologicals S.A.

Revatio (sildenafiili)

Käyttöaiheen laajennukseensa myönteisen lausunnon sai myös sildenafiilia sisältävä Revatio-valmiste, joka on tarkoitettu keuhkoverenpainetaudin hoitoon potilaan liikuntakyvyn parantamiseksi. Käyttöaiheen laajennuksen jälkeen valmistetta voidaan käyttää Maailman terveysjärjestön (WHO) keuhkoverenpainetautiluokittelun toiminnallisen luokan II potilaille, nykyisen käyttöaiheen eli WHO:n toiminnallisen luokan III potilaiden lisäksi.

Valmisteen teho on osoitettu muista sairauksista riippumattoman (primaarisen) keuhkoverenpainetaudin hoidossa sekä sidekudossairauteen liittyvän keuhkoverenpainetaudin hoidossa.

Sanasto:

  • Ihmislääkekomitea (CHMP, Committee for Medicinal Products for Human Use)
  • Harvinaislääke (orphan drug) on kehitetty harvinaisten sairauksien hoitoon. Harvinaisia sairauksia vastaan kehitettävistä lääkkeistä ei yleensä tule kehittäjilleen taloudellisesti kannattavia, ellei niiden varsinaista kehitystyötä hieman helpoteta. Käytännössä harvinaislääkkeet pääsevät markkinoille rajoitetumpien teho- ja turvallisuustutkimusten jälkeen kuin muut lääkkeet. Jokin harvinaissairaus voi olla niinkin harvinainen, että faasin III tärkeimpiin teho- tai turvallisuustutkimusten kohderyhmään on mahdotonta löytää edes tuhatta potilasta. Tyypillisimpiä sairauksia, joiden hoitoon on kehitetty harvinaislääkkeitä ovat esimerkiksi hermotukikudoskasvaimet (glioomat), pahanlaatuiset luuydinkasvaimet (multippelit myeloomat), monet muut syöpätyypit, kystinen fibroosi, fenyyliketonuria tai idiopaattinen trombosytopeeninen purppura.
  • Vaskulaariset endoteliaaliset kasvutekijät (VEGFs, Vascular Endothelial Growth Factors) ovat ryhmä kasvutekijöitä, jotka vaikuttavat sitoutumalla solukalvojen tyrosiinikinaasireseptoreihin. VEGF-A:n toiminta liittyy keskeisesti angiogeneesiin eli verisuonten muodostukseen. VEGF-B ja PlGF (placental growth factor) säätelevät verisuonten muodostumista sikiökehityksen aikana. VEGF-C ja -D puolestaan säätelevät mm. imusuonten muodostusta eli lymfangiogeneesiä. Näiden kasvutekijöiden tyrosiinikinaasireseptoreita tunnetaan kolme alatyyppiä VEGFR-1, VEGFR-2 ja VEGFR-3, joista VEGFR-2:n toiminta liittyy verisuonten muodostuksen ja VEGFR-3:n toiminta imuteiden muodostumisen säätelyyn. VEGFR-1-reseptorien merkitys on vielä hieman epäselvä.
  • mTOR (mammalian Target Of Rapamycin) on proteiinikinaasi, joka ohjaa monia solujen kypsymiseen, verisuonten muodostukseen ja solujen aineenvaihduntaan liittyviä tapahtumia. mTOR toimii monien kasvutekijöiden, kuten vaskulaaristen endoteliaalisten kasvutekijöiden, verihiutaleista peräisin olevien kasvutekijän (PDGF), epidermaalisen kasvutekijän (EGF), insuliinin kaltaisen kasvutekijän (IGF-1) ja eräiden steroidihormonien (progesteroni ja estrogeeni) signaalireittien intrasellulaarisena "konvergenssipisteenä". Jos tämän proteiinikinaasin toimintaa estetään, tulevat samalla estetyiksi useampien edellä mainittujen kasvutekijöiden vaikutukset mm. syöpäkasvainten kasvulle välttämättömälle verisuonten uudismuodostukselle. Rapamysiini on sirolimuusin synonyymi. Muita tämän ryhmän lääkkeitä ovat deforolimuusi eli ridaforolimuusi, temsirolimuusi, zotarolimuusi ja tämän artikkelin aiheena ollut everolimuusi. Näitä lääkkeitä käytetään myös immuunijärjestelmän hillitsijöinä eli immunosuppressantteina elinsiirtojen jälkeen. Takrolimuusilla ja pimekrolimuusilla on puolestaan eri kohdemolekyyli kalsineuriini (mistä nimike kalsineuriinin estäjät) ja käänteiden jälkeen lopulta interleukiini-2 (IL-2). Muita IL-2-inhibiittoreita ovat siklosporiini, abetimuusi ja gusperimuusi.
  • CXCR4 on kemokiinireseptori, joka tunnetaan myös fusiinin nimellä. Tämän reseptorin ligandina eli aktivaattorina toimii stroomasolutekijä 1a eli SDF-1a (Stromal Derived Factor-1a). Hematopoieettiset kantasolut pysyvät luuytimessä ja inaktiivisina SDF-1a:n vaikuttaessa. CXCR4-reseptorin antagonisti heikentää SDF-1a:n vaikutusta, jolloin kantasolut siirtyvät verenkiertoon. Myös HI-virus käyttää tätä reseptoria infektoidakseen CD4+ T-soluja. Artikkelin plerixaforista suunniteltiin alun perin HIV-lääkettä, mutta teho tässä käyttöaiheessa on osoittautunut vaatimattomaksi. G-CSF (Granulocyte colony-stimulating factor) eli granulosyyttikasvutekijä on glykoproteiini, joka stimuloi luuydintä tuottamaan granulosyyttejä ja hematopoieettisia kantasoluja. Rekombinanttitekniikalla tuotettu filgrastiimi on ensimmäinen G-CSF-analogi.  Sen muunnelmat pegfilgrastiimi sekä lenograstiimi ovat tutkimusvaiheessa.
  • Vasopressiini eli antidiureettinen hormoni on aivolisäkkeessä syntyvä peptidihormoni, joka säätelee elimistön suola- ja nestetasapainoa. Vasopressiini lisää veden takaisinimeytymistä munuaistubuluksissa ja konsentroi virtsaa. Jos vasopressiinin V2-reseptorin aktivaatio munuaistubuluksessa estetään antagonistilla, veden takaisinimeytyminen munuaistubuluksesta soluihin vähenee ja veden eritys virtsaan lisääntyy. Tolvaptaani on tämän ryhmän ensimmäinen lääkemolekyyli.
  • Klopidogreeli on veritulppien estoon kehitetty lääkeaine, joka vaikuttaa estämällä verihiutaleiden aktivaatiota ja aggregaatiota sekä kiinnittymistä fibriiniin (inhiboimalla verihiutaleen solukalvon P2Y12-reseptoria). Muita tämän ryhmän lääkkeitä ovat tiklopidiini ja prasugreeli.
  • Topotekaani kuuluu topoisomeraasien estäjiin, joita on käytössä kolmen tyyppisiä: topoisomeraasi I:n estäjät belotekaani, irinotekaani, kampotekiini, rubitekaani ja topotekaani; topoisomeraasi II:n estäjät etoposidi ja teniposidi; sekä topoisomeraasi II:n estäjät ja interkaloituvat yhdisteet, kuten daunorubisiini, doksorubisiini tai mitoksantroni.
  • Pemetreksedi on syöpälääke, joka rakenteeltaan muistuttaa foolihappoa, mutta toisin kuin foolihappo, se estää kolmea puriini- ja pyrimidiinisynteesille tärkeää entsyymiä: tymidylaattisyntaasia (TS), dihydrofolaattireduktaasia (DHFR) ja glysinamidiribonukleosidiformyltransferaasia (GARFT). Tymidylaattisyntaasia estää myös toinen lääke raltitreksedi ja dihydrofoolihapporeduktaasia puolestaan metotreksaatti sekä aminopteriini.

Keuhkoverenpainetauti tarkoittaa keuhkojen verisuonissa vallitsevaa liian korkeaa verenpainetta. Maailman terveysjärjestö (WHO) luokittelee sairauden syyt viiteen luokkaan:

  • Luokka I: idiopaattinen tai suvuittain esiintyvä (familiaalinen) keuhkoverenpainetauti, kollageenisairaus kuten ihonkovettumatauti (skleroderma), synnynnäiset oikovirtaukset eli shuntit ison ja pienen verenkierron välillä, porttilaskimon kohonnut verenpaine (portahypertensio), HIV-infektio, moniin lääkeaineisiin ja myrkytyksiin liittyvät keuhkoreaktiot sekä laskimo-/hiussuonisairaus.
  • Luokka II: sydämen eteisten tai kammioiden sairaudet sekä läppäviat. 
  • Luokka III: pitkäaikainen ahtauttava keuhkosairaus (COPD, chronic obstructive pulmonary disease), keuhkoparenkyymisairaudet, uniapnea, elämä korkeassa ilmanalassa ja keuhkojen kehityshäiriöt. 
  • Luokka IV: keuhkoveritulppa ja muut keuhkoembolisaatiot. 
  • Luokka V: "sekalaiset"

Maailman terveysjärjestö (WHO, World Health Organization)

Lue lisää:

EMEA: lehdistötiedotteet, CHMP

 

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike