Uutiset-näyttösivun murupolku

Apteekkien tilinpäätösanalyysi vuosilta 2013–2016 on julkaistu

31.1.2018

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on julkaissut selvityksen apteekkien talouden kehittymisestä vuosina 2013–2016. Selvityksen mukaan aineiston apteekkien toiminta on ollut vuonna 2016 liiketaloudellisesti kannattavaa ja apteekit ovat pääsääntöisesti vakavaraisia. Kannattavuuden ja vakavaraisuuden kehityksessä on kuitenkin havaittavissa hidastumista ja joiltakin osin myös laskua tarkastelujakson aikana.

Apteekkien keskimääräinen liikevaihto kasvoi vuosina 2013–2016 noin 9 %. Myynnin kasvu koostui suurimmaksi osaksi lääkemyynnin kasvusta. Apteekkien liikevaihto näyttää kasvavan etenkin suuremmissa liikevaihtoryhmissä. Apteekkien liikevaihto näyttää kasvavan myös apteekin sijaintialueen väestömäärän mukaan.

Vuonna 2016 apteekkien keskimääräinen liikevoitto ennen satunnaisia eriä ja veroja oli 264 000 euroa. Apteekkien liikevoitot ovat suurempia taajaan asuttujen alueiden apteekeissa kuin kaupunki- tai haja-asutusalueiden apteekeissa. Apteekkien myyntikatteissa ja liikevoitossa oli havaittavissa pientä laskua vuonna 2016. Myös apteekkien maksuvalmius oli tarkastelujaksolla heikentynyt.

Tilinpäätösanalyysi pohjautuu tietoihin, joita apteekkarit ovat toimittaneet Fimealle vuonna 2017. Tilinpäätösanalyysissä ovat mukana ne yksityiset apteekit, jotka olivat toiminnassa koko tarkastelujakson ajan ja joilla oli täysi tilikausi vuosina 2013–2016. Apteekkien tilinpäätösanalyysin avulla voidaan arvioida lääkkeiden ja apteekkipalveluiden saatavuutta, apteekkiverkon tiheyttä, apteekkien tulonmuodostusta koskevien uudistusten tarpeellisuutta sekä seurata tehtyjen muutosten vaikutuksia.

Lue lisää:

Fimea kehittää, arvioi ja informoi -julkaisusarja 5/2018. Apteekkien tilinpäätösanalyysi vuosilta 2013–2016 (pdf).

Lisätietoja antaa

  • Leena Reinikainen, kehittämissuunnittelija, p.029 522 3520
  • Antti Hyvärinen, lääketaloustieteilijä, p. 029 522 3515
  • Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]

Uutiset-näyttösivun linkit

Tulosta-painike