Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista tietoa kipulääkkeiden kulutuksesta

Ajankohtaista tietoa kipulääkkeiden kulutuksesta

11.5.2005

Ajankohtaista tietoa kipulääkkeiden kulutuksesta

Särkylääkkeiden kauan melko vakaana pysynyt kulutus (kuva 1) alkoi kasvaa vuonna 2000 lähinnä uusien COX-2 -selektiivisten tulehduskipulääkkeiden eli koksibien markkinoille tulon myötä (kuva 2). Rofekoksibi poistui markkinoilta syyskuussa 2004 ja valdekoksibin myynti lopetettiin toistaiseksi huhtikuussa 2005 odottamaan Euroopan lääkeviraston lopullista arviota koksibien turvallisuudesta ja hyöty-haitta –suhteesta. Rofekoksibin poistumisen jälkeen muidenkaan ryhmän valmisteiden kulutus ei ole enää kasvanut (kuva 3).

Parasetamolin suhteellista turvallisuutta on viime vuosina korostettu ja sen kulutus on noussut tasaisesti viime vuosina. Myynti vuoden 2005 alussa oli noin kolminkertainen vuoteen 2000 verrattuna (kuva 2).

Myös vaikeiden kiputilojen hoitoon tarkoitettujen opioidien kulutus on lisääntynyt, mikä johtuu erityisesti kodeiinia ja parasetamolia tai kodeiinia ja ibuprofeenia sisältävien yhdistelmävalmisteiden myynnin lisääntymisestä. Laastareina käytettävän fentanyylin kulutus on kasvanut jatkuvasti, kun taas heikkoihin opioideihin kuuluvan tramadolin markkinoilla olon ajan jatkunut käytön kasvu on kääntynyt hienoiseksi laskuksi (kuva 4).

Lääkkeiden kulutus on esitetty vuorokausiannoksina, jotka on suhteutettu väestöön ja aikaan (DDD/1000 as/vrk). Luku ilmoittaa promilleina sen osan väestöstä, joka on käyttänyt päivittäin kyseistä lääkeainetta vuorokausiannoksen verran.

Tiedot perustuvat Lääkelaitoksen lääkemyyntirekisterin tietoihin.

Lue lisää:

Lääkekulutustilastot

Kuluva vuosi 2005 (tammi-maaliskuu)

Lisätietoja antavat tarvittaessa:

ylilääkäri Pirkko Paakkari , puh. (09) 4733 4292, pirkko.paakkari@nam.fi

tutkija Tinna Voipio , puh. (09) 4733 4296, tinna.voipio@nam.fi

 

Kuva 1 Särkylääkkeiden kulutus (DDD/1 000 as/vrk) vuosina 1990-2005 (tammi-maaliskuu)

 

Kuva 2 Reseptikipulääkkeiden kulutus (DDD/1 000 as/vrk) vuosina 2000-2005 (tammi-maaliskuu)

 

 

Kuva 3 Koksibien kulutus (DDD/1 000 as/vrk) vuosina 2000-2005 (tammi-maaliskuu)

 

 

Kuva 4 Eniten käytettyjen opioidien kulutus (DDD/1 000 as/vrk) vuosina 2000-2005 (tammi-maaliskuu)

 

Jaa tämä sivu